Jokamiesluokka: Suur-tyrvääläiset suhasivat EVK-liigan semifinaaliin

Suharit suhasivat Ylämyllyllä yhdeksänsiksi.

Suur-Tyrvään Suhareiden joukkue osallistui kymmenettä kertaa peräkkäin 13. Joensuun Urheiluautoilijoiden järjestämään jokamiesluokan EVK-liigan kilpailuun. Kilpailu ajettiin 7. – 8. syyskuuta Ylämyllyn kuululla ja nopealla jokkis-/rallicrossradalla.

Lauantaina oli karsintakilpailu. Niihin oli joukkueet oli jaettu neljään lohkoon, joista kolme parasta joukkuetta nousi suoraan sunnuntain semifinaaleihin ja lisäksi kaksi seuraavaksi eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta. Suharit oli lauantain lohkovaiheiden paras pisteiden kerääjä ja siten koko lauantain pistekuningas. Kokoon saatiin peräti 145 pistettä, eli peräti 16 erävoittoa 24 ajetusta lähdöstä.

Sunnuntain semifinaaleihin joukkueet oli jaettu kahteen eri lohkoon. Suhareiden lohko näytti kovasti tasaisemmalta eli hankalammalta päästä jatkoon. Finaalilähtöihin otettiin molemmista lohkoista 3 parasta ja paras nelonen eli lucky loser -joukkue. Suhareilla oli mahdollisuus tähän, mutta toisin kävi. Viimeisestä ajetusta erästä ei saatu tarpeeksi pisteitä ja tällöin 5 pistettä edellä oleva Karstulan Team Voiman joukkue meni jatkoon.

Suhareiden sijoitus oli kuitenkin jälleen hieno eli yhdeksäs kovassa sekä jännittävässä kilpailussa. Voittajaksi ajoi Pro Forest Team Botnia-joukkue Pohjanmaalta ja toiselle sijalle ajoi Dalton`s EVK-team Lempäälästä.

Joukkueelle jäi nälkää ensi vuodellekin, joten todennäköisesti ensi vuonna Suharit nähdään taas matkalla idän suuntaan.

Riitta Iso-Ketola

Jätä kommentti