Kasvisruoka tuli jäädäkseen Vammalan lukiolle

Vammalan lukiolla tarjotaan ensi maanantaista alkaen kasvisruokaa päivittäin.

Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy Servi ja Vammalan lukio järjestivät keväällä yhteistyössä kuusi viikkoa kestäneen kasvisruokapilotin, jonka aikana lukion opiskelijoilla oli päivittäin mahdollisuus valita vapaasti kasvisruokavaihtoehto perinteisen koululounaan sijaan.

Onnistuneen pilottihankkeen myötä päivittäisestä kasvisruokavaihtoehdon tarjoamisesta on tulossa Vammalan lukiolla jatkuva toimintatapa syyskuun puolivälistä alkaen.

Ensi maanantaista 16. syyskuuta alkaen lukion lounaslinjastossa on päivittäin tarjolla kaksi pääruokavaihtoehtoa, joista opiskelija saa vapaasti valita. Toinen vaihtoehdoista on kasvisruoka, jonka proteiininlähteinä käytetään esimerkiksi erilaisia papuja, linssejä, soijavalmisteita, tofua, härkistä, maitotuotteita tai kananmunaa.

Kerran viikossa kaikilla kouluilla

Kerran viikossa kaikissa Sastamalan kouluissa ja päiväkodeissa on kasvisruokapäivä, jolloin lukiollakaan ei ole tarjolla toista pääruokavaihtoehtoa. Totutuista viikoittaisista kasvisruokapäivistä ei olla luopumassa Servissä, sillä kasvisruoan tulee kuulua jokaisen opiskelijan monipuolisiin ruokailutottumuksiin ja kasvisruoan positiivisista ympäristö- ja terveysvaikutuksista saadaan paras hyöty silloin kun ruokailijamäärätkin ovat suuria.

Päivittäinen kasvisruokavaihtoehdon tarjoaminen lukioissa on nykypäivää ja sitä voidaan pitää myös panostuksena lukion hyvinvointityöhön. Ruokapalveluissa kasvisvaihtoehdon tarjoaminen lisää jonkin verran keittiötyötä, mutta myös pienentää valmistettavien erityisruokavalioiden määrää, sillä pääruokavaihtoehdosta ei valmisteta dieettiä, mikäli kyseisen päivän kasvisruokavaihtoehto sopii ruokailijalle.

Vastuullista ja eettistä

Ennen pilottihanketta lukiolaisille järjestetyn kyselyn mukaan kasvisruoan valintaa ohjaavat ennen kaikkea vastuullisuusnäkökulma sekä terveydelliset ja eettiset syyt. Mikäli kasvisruokaa ei halua syödä päivittäin, mahdollistaa lukion uusi kouluruokailumalli myös tietynlaisen ’fleksaamisen’. Kun päivittäinen lounasvalinta on mahdollista tehdä vasta linjaston äärellä, voi välillä kokeilla miltä maistuu härkiswokki maksalaatikon tilalla tai kasvisbolognesekastike broileriversion sijaan.

Eikä mikään estä ottamasta lautaselle samana päivänä vaikka molempia vaihtoehtoja, kunhan lautaselle mahtuu riittävästi myös salaattia ja muita lounaan osia.

Jätä kommentti