Kulttuuriviikot pyörähtivät käyntiin – Kaikki Sastamalan perusopetuksen oppilaat pääsevät syksyllä työpajaan

Koordinaattori Iida-Amalia Nikkilä, nuorisovaltuuston Rasmus Korpela, Sastamalan Opiston suunnittelijaopettaja Outi Kautonen sekä opetuspäällikkö Kati Heikkilä.

Sastamalan lasten ja nuorten kulttuuriviikot pyörähtivät käyntiin maanantaina. Seuraavan kuukauden aikana kaikki kaupungin 1.-9. luokkalaiset pääsevät osallistumaan kouluillaan kulttuuriaiheisiin työpajoihin.

”Kaikkineen kulttuuriviikot tavoittavat 2 500 sastamalalaista lasta ja nuorta”, kertoo koordinaattori Iida-Amalia Nikkilä.

Kulttuuriviikkojen teemana on ympäristö. Pajoissa perusopetuksen oppilaille tarjoillaan kulttuuria monessa muodossa. Ekaluokkalaiset pääsevät pohtimaan kulttuurin käsitettä, kolmannen luokan draamatyöpajassa kuljetaan materiaalien maailmassa, kuudennella tutustutaan elokuvanteon eri osa-alueisiin ja kahdeksannella luokalla tavoitellaan liikunta-aktiivisuuden lisäämistä.

Kulttuuriviikkoja ovat järjestämässä useat tahot kulttuuripalveluista nuorisopalveluihin, perusopetukseen ja paikkakunnan museoihin.

”Yhteistyötä on paljon muutenkin, mutta nyt halusimme varmistaa että kaikki koulut saavat samanlaisen kokemuksen siitä, mitä kulttuuri voi olla. Kulttuurikasvatus on yksi opetussuunnitelman osa-alue, ja teemaviikkojen ansiosta saamme luotua Sastamalaan oman kulttuuripolun”, opetuspäällikkö Kati Heikkilä taustoittaa.

Lankku ja OmaFilmi yhdistyvät

Teemaviikot huipentuvat 23. marraskuuta Sylvään koululla pidettävään suurtapahtumaan, joka yhdistää lasten ja nuorten kirja- ja kulttuurifestivaali Lankun sekä lyhytelokuvafestivaali OmaFilmin.

Suurtapahtuma noudattelee kulttuuriviikkojen teemaa, joka on huomioitu paitsi kierrätyspaperille painetussa ohjelmassa myös päivän annissa.

”Luvassa on muun muassa Helinä Rautavaaran museon järjestämä ilmastonmuutosaiheinen pakopeli. Myös tilaisuuden puhujia on toivottu ottamaan ympäristö esiin puheenvuoroissaan”, toteaa Sastamalan Opiston suunnittelijaopettaja Outi Kautonen.

Suurtapahtumaan on saatu kiinnitettyä nimekkäitä esiintyjiä. Sylväälle saapuvat Putous-viihdeohjelman Nöpö-Felixinä tunnettu näyttelijä Christoffer Strandberg, lastenmusiikkiorkesteri Orffit, Maukka ja Väykkä sekä tubettajat Herbalisti ja Ilona.

Päivän aikana palkitaan jälleen Sastamalan sanataituri. Kautonen kertoo, että tekstejä on tullut ilahduttavasti myös Sastamalan ulkopuolelta.

”Eurasta, Tampereelta ja muistaakseni Lohjalta asti. Kilpailuun ehtii vielä mukaan, toivottavasti ihan lähikuntienkin nuoret innostuisivat kirjoittamaan.”

Sykerock tapahtumapäivän huipennuksena

OmaFilmikin osallistaa nuoria. Festivaaliin voi osallistua itse tekemällään lyhytelokuvalla. Sarjoja on 11-14-vuotiaille ja 15-18-vuotiaille, ja elokuvan maksimipituus 30 minuuttia.

”Suurtapahtumaan avaamme OmaFilmi-elokuvateatterin, jossa voi katsella kilpailuun osallistuvia lyhytelokuvia, Kaikki kuvaa -elokuvakilpailun satoa sekä kulttuuriviikoilla työpajoissa syntyneitä tuotoksia. Tarjolla on tietysti poppareita”, nuorisovaltuuston jäsen Rasmus Korpela kertoo.

Kulttuurintäyteisen päivän huipentaa Vexve Areenalla järjestettävä Sykerock. Nuorisovaltuuston organisoima päihteetön ja ikärajaton musiikkitapahtuma soi Sastamalassa jo 11. kerran. Lavalle nousevat Etta, Nelli Matula, Kasmir ja Spekti.

”Sykerockissa noudatetaan tietysti myös ympäristö-teemaa. Kierrätämme pullot ja tölkit, ja keräämme roskat asianmukaisesti”, lupaa Korpela.

Jätä kommentti