Esitys: Sastamalan seurakunta kokeilemassa uutta tiedotustapaa

Löytöpiste avattiin Vammalan keskustaan osoitteeseen Puistokatu 15 lokakuun alussa. Kuva: Sastamalan seurakunnan Facebook.

Sastamalan seurakunnassa pohditaan tiedottamisen toteuttamista uudella tapaa. Ensi keskiviikkona koolla olevan kirkkoneuvoston päätettäväksi tulee, hankitaanko seurakunnan uuden Löytöpisteen ikkunalle Vammalan Puistokadulle taulu-tv ajankohtaisia asioita varten.

Aloitteen led-taulujen käyttämisestä seurakunnan toiminnan esittelyssä ja tiedotuksessa teki Lassi Ketola helmikuussa. Sen jälkeen asiaa on käsitellyt seurakunnan viestintätyöryhmä.

Selvityksen alla ovat olleet muun muassa Ylöjärven seurakunnassa käytössä olevan led-taulun hinta ja käyttökokemukset. Led-taulun pystytykseen liittyviä lupa-asioita on selvitelty Sastamalan kaupungin kanssa. Lisäksi viestintätyöryhmä on kysellyt käyttökokemuksia Suodenniemellä Sinervön kaupalla olevan ulkomonitorin käytöstä. Seurakunta on pyytänyt myös Alueviestiltä tietoa Tuomiston risteyksen led-taulun mainoshinnasta.

Viestintätyöryhmä on todennut led-taulun hankintakustannusten olevan verrattaen korkeat ja sen funktio seurakunnan tiedotuksessa vielä melko jäsentymätön. Lisäksi todettiin, että led-taulussa pyörivää aineisto tulee jatkuvasti päivittää, mikä vaatii useilta työaloilta jatkuvaa panostusta.

Led-taulun hankintaa pidettiinkin tässä vaiheessa riskisijoituksena. Sen sijaan viestintätyöryhmä esittää pienimuotoisempaa ratkaisua, joka olisi taulu-tv.

Seurakunnan työaloista monet ovat sitoutuneet sisällöntuotantoon ja kokeilemaan uudentyyppisen tiedotuksen toimivuutta.

Poimintoja

  • tuulahenttonen

    Ei voisi ärsyttävämpää mainosta olla kuin se, mikä on Tuomiston risteyksessä. Eihän siitä ehdi muuta kuin häikäistyä ohi ajaessasi.

    • Mullikuhnuri

      Sanopa muuta! Pidän näitä silmille välähtäviä mainoksia turvallisuusriskinä, tuo välähdys kun saattaa juuri pahimmalla hetkellä viedä huomion liikennetilanteesta. Mainosten asettajien on turha kiistää tätä vaaraa, sillä juuri huomion kiinnittämiseksi nuo mainokset on luotu. Jos vältettäisiin mainosten asentamista risteyksiin, kirkkaita valoja, nopeat kuvanvaihdot korvattaisiin liukuvilla vaihdoilla eikä ujutettaisi liikkuvia kuvia näihin, olisivat ne autoilijan kannalta hieman turvallisempia. Mutta kun se ei käy: mainosten on kiinnitettävä huomio hinnalla millä hyvänsä.

Kommentointi ei ole käytössä.