Sastamalan Joulua myydään taas – Lehti on Leijonien suurin vuotuinen varainhankinta-aktiviteetti

Siivu tuoreesta Sastamalan Joulu -lehdestä.

Lions Club Sastamala/Vammala julkaisi tänä vuonna jo 32. Sastamalan Joulu -lehtensä.

Marraskuun puolivälissä myyntiin tullut Sastamalan Joulu on Leijonien perinteinen ja suurin vuotuinen varainhankinta-aktiviteetti. Lehteä voi ostaa Sylvään koulun tukioppilailta sekä Muistolan koulun oppilailta. Kauppaliikkeisiin lehti tulee myyntiin 29. marraskuuta.

Sastamalan Joulun sivuilla on kaikkiaan yli 20 juttua, joita ovat kirjoittaneet muun muassa Satu Rantala ja Leena Kallio. Myös halki Suomen hiihtänyt Pentti Hiirijoki kertoo lehdessä kokemuksestaan. Lisäksi lehden sivuilla muistellaan 80 vuotta sitten tapahtunutta talvisotaan lähtöä.

Lehden tuotto käytetään kokonaisuudessaan avustus- ja palveluaktiviteetteihin Sastamalassa. Kohteita ovat muun muassa kansainvälinen nuorisovaihto sekä Sastamalakodin asukkaiden asumisviihtyvyys.

Jätä kommentti