KATSO KUVAT – Yhresä! -messuilla viihtyivät isot ja pienet

Seitsemän vuotta nuorisopalveluissa työskennellyt entinen vastaava nuorisotyöntekijä Tiina Haronoja toimii nyt Sastamalan perhepalvelukoordinaattorina. 

Hevosajelua, roska-auton ihailua, kepparirataa, nukketeatteria ja sirkustyöpajaa oli tarjolla keskiviikkona 20. marraskuuta, kun Sastamalan pääkirjastolla järjestettiin kaupungin toiset Yhresä! -perhemessut. Mukavan touhuilun lomassa saattoi tutustua kymmenien paikallisten toimijoiden esittelypisteisiin.

Messut pidettiin nyt toisen kerran. Perhepalvelukoordinaattori Tiina Haronojan mukaan tapahtumasta on luotu uusi perinne lapsen oikeuksien päivälle.

“Ensimmäisellä kerralla kirjastolla viihtyi noin 300 henkeä ja samaa toivotaan nytkin. Ohjelmaa on monipuolisesti koko perheelle ja teemana ympäristö, kuten viikonloppuna pidettävissä Lankku ja OmaFilmi -tapahtumissakin”, Haronoja kertasi.

Katso kuvat tapahtumasta!

3-vuotias Aila Kiskonen yritti heittää hernepussin koripallokoriin. Liikuntakoordinaattori Sirkku Pajunen näytti mallia. 
Henri Uuskartano temppuili diabololla.
7-vuotias Vili Saksi ei ollut ensimmäistä kertaa shakkilaudan ääressä. Hän viritti hyvän pelin Vammalan Shakkikerhon Johanna Tannin kanssa. Pikkusisko Lyyti, 2, seuraa. 
Ulkona 4H-yhdistyksen pisteellä pääsi herkuttelemaan vaahtokarkilla, kuten Valtteri ja Esme Teronen.
Paneelikeskustelussa puhutti lasten ja nuorten kokema yksinäisyys. Panelisteina sairaanhoitaja Piia Salokangas (vas.), koulunjohtaja Leena Iso-Ketola-Ryyppä ja päiväkodinjohtaja Katja Iso-Kukkula. 
Yläkerran Vintissä partioi roskapeikko.
Alakerran oli vallannut muun muassa Motion sirkustyöpaja. 
Myös Herra Hakkarainen unissakäveli kirjastolla.

Jätä kommentti