Pieni joulukauppa on stressivapaa vyöhyke – ”Tänne saa tulla rauhassa katsomaan ja fiilistelemään”

Eeva Koskinen sai inspiraation kauppaansa vanhoista paperisista joululiinoista.

Marraskuun puolivälissä ovensa avannut Pieni joulukauppa on omistajansa Eeva Koskisen mukaan stressivapaa vyöhyke. Pienen joulukaupan sisällä ihminen saa irrottautua kiireestä ja hötkyilystä ja keskittyä aistimaan lähestyvän juhlan tunnelmaa. 

”Kaupassa korviin eivät pauhaa joululaulut, vaan nautintoa tarjotaan muille aisteille. Tänne saa tulla rauhassa katsomaan ja fiilistelemään.”

Vammalan Puistokadulla sijaitsevassa Pienessä joulukaupassa on sulassa sovussa uutta ja vanhaa, itse tehtyä ja tukusta hankittua. Näpertelijäksi tunnustautuva Koskinen on tehnyt myyntiin himmeleitä, kransseja ja magneetteja miltei liukuhihnalta – työtunteja ja valvottuja öitä laskematta. 

”Kaikki on kuitenkin ollut vaivan arvoista”, hymyilee kauppias. 

Perinteisissä palloissa on mistä valita.

Pieni joulukauppa alkoi itää Eeva Koskisen ajatuksissa vuosi sitten. Silloin pitkän virkauran kuntapuolella Satakunnassa tehnyt Koskinen muutti takaisin lapsuutensa maisemiin Sastamalaan ja mietti, että mitäs nyt. Hän ei halunnut jäädä paikoilleen. 

Ajatus jouluteemaisen pop up -kaupan avaamisesta ei juolahtanut mieleen heti, vaan vaati kypsyttelyä. Yksi askel johti toiseen ja toinen kolmanteen, nainen kertoo. 

”Viime keväänä aloin yhtäkkiä ostella hirveästi askartelutarvikkeita. Lopullinen niitti päätökselle tuli kesällä, kun ostimme mieheni kanssa vapaa-ajanpaikan, pienen maatilan, joka on varsinainen aarreaitta ja inspiraation lähde. Sieltä löysin vanhoja paperisia joululiinoja, jotka sinetöivät päätökseni”, Koskinen taustoittaa. 

Alkoi kiivas valmistelu ja papereiden pyörittely. Vaikka tarkoitus oli avata vain 1,5 kuukautta toiminnassa oleva pop up -kauppa, vaati se samanlaisen byrokratian kuin pysyvän kivijalkaliikkeen avaaminen. 

”Minulle tuli kauhea kiire, kun uutta opeteltavaa oli niin paljon”, hän tunnustaa. 

Eeva Koskinen on valmistanut myyntiin useita tuotteita, kuten magneetteja.

Pienen joulukaupan ovet saatiin kaikesta huolimatta auki suunnitellusti pari viikkoa sitten.  

Eeva Koskisella oli heti selvä visio siitä, millainen hänen kaupastaan tulee. Tilassa on paljon vanhoja esineitä ja kauniita somistuksia. On lipaston laatikoista kurkistavia hiiriä, leipälaudoista tehtyjä pöytiä sekä Mauri Kunnaksen Suomalaisen tonttukirjan Välikaton Feetu -tarinasta innoituksensa saanut kokonaisuus. Väriä tuovat kuusenkoristeet perinteisistä palloista ulkoavaruuden muukalaisiin.

”Erikoinen lasikoriste on hauska muistaminen vaikka pikkujoulupakettiin”, kauppias vinkkaa. 

Koskisen mies harrastaa mehiläistarhausta, joten kaupassa myydään myös tämän linkoamaa hunajaa ja siitä valmistettuja tuotteita. 

Koskinen antaa ison kiitoksen yrittäjänä työskentelevälle puolisolleen, joka on osannut antaa neuvoja ja tukea matkan varrella.

”Hän on ollut isona tukena myös tuotteiden esillepanossa.”

Tämä ulkoavaruuden muukalainen voisi olla hauska pikkujoululahja.

Ihmiset ovat ottaneet joulukaupan lämpimästi vastaan. Haastatteluhetkellä ovi käy tämän tästä, kauppojakin syntyy. Koskinen on vilpittömän iloinen jokaisesta sisään putkahtavasta asiakkaasta. 

”Liiketilojen tyhjeneminen huolettaa minuakin, siksi halusin omalta osaltani tuoda säpinää Vammalan keskustaan. On tärkeää, että keskusta on elävän tuntuinen.”

Pieni joulukauppa palvelee joulukuun loppuun. Siihen, avaako pop up -kauppa ovensa myös ensi vuonna, ei Eeva Koskinen ota vielä mitään kantaa. 

”Pitää katsoa, mihin askeleet vievät”, hän toteaa arvoituksellisesti. 

Nyt kovan luokan jouluihmiseksi tunnustautuva Koskinen keskittyy tuomaan iloa ja valoa vuoden pimeimpään aikaan. Vaikka kauppias itse pitääkin lähestyvästä juhlasta, hän ymmärtää ettei se ole kaikkien mieleen. Joulurauha kiteytyykin Koskisen mukaan siihen, että jokainen saa tehdä juhlasta omannäköisensä. 

”Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää joulua. Elämäntilanteet vaikuttavat, ja pikkulapsiperheessä joulu on väistämättä erilainen kuin ikäihmisellä”, hän muistuttaa.

Pieni joulukauppa (Puistokatu 15, Vammala) on avoinna ke, to klo 10-17, pe klo 10-18 ja la klo 10-14 joulukuun loppuun saakka. Pop up -kauppa osallistuu myös Sastamalan Joulutalot -tapahtumaan su 8.12.

Myynnissä on myös Koskisen puolison linkoamaa hunajaa.
Tämä nurkkaus on saanut innoituksen Mauri Kunnaksen Suomalaisesta tonttukirjasta.
Eeva Koskinen haluaa osoittaa, että pienillä asioilla voi saada näyttävän lopputuloksen.
Kekseliäs rakentaa kuusen seinälle.