Meidän Joulu kokoaa yksinäiset yhteen Sastamalassa

Kari Kaaja ja Veera Honkamäki kokoavat aatonaattona yksinäiset yhteen Vammalan Seukulle.

Vammalan Torikeskuksessa parturi-kampaamoyritystä pyörittävä Veera Honkamäki oli jo pari vuotta pyöritellyt ideaa yhteisöllisestä joulusta.

”Tapaan työssäni paljon ihmisiä ja aina loppuvuodesta tulee juteltua joulusta. On paljon yksinäisiä, jotka eivät viitsi laittaa joulua vain itselleen, jos kukaan ei kuitenkaan tule käymään tai syömään. Tuo ajatus on saanut minut jopa surulliseksi, sillä itselleni ihmiset ympärillä tuovat joulun”, Veera selvittää.

Viime kevään vappubrunssilla Veera istui samassa pöydässä perhetuttavansa Kari Kaajan kanssa ja tuli maininneeksi hänelle ideastaan.

”Innostuin heti ajatuksesta. Omassa työssäni isännöitsijänä näen myös paljon yksinäisiä ihmisiä. Sanoinkin heti Veeralle, että tällaiseen minäkin lähden mielelläni mukaan”, Kari kertoo.

”Ja onneksi Kari lähti. Hänen kontaktiensa avulla järjestelyt ovat edenneet pikavauhtia. Yksin en olisi tätä kaikkea saanut aikaan”, Veera kiittelee.

Yhdessäoloa, yhteislauluja ja jouluruokia

Meidän Joulu järjestetään aatonaattona eli 23.12. Vammalan Seukulla. Tilaisuuteen voi osallistua kello 14 – 17 välisenä aikana. Tapahtuma on ilmainen, eikä etukäteisilmoittautumisia tarvita.

”Olemme varautuneet noin sataan ruokailijaan”, Veera kertoo.

Tarjolla on joulun perinteisiä ruokia sekä kahvit ja glögit.

Mukavan yhdessäolon lisäksi ohjelmassa on yhteislauluja ja lauluesityksiä. Myös jouluevankeliumi luetaan.

Jouluisia tarjottavia tilaisuuteen ovat luvanneet lahjoittaa K-citymarket Sastamala, Säästömarket Huittinen, Kahvila Kodin Sydän, Heinon leipomo, Pyymäen leipomo sekä Kalaneuvos Hukkanen. Laulukoulu Presto kantaa kortensa kekoon lauluesitysten muodossa.

”Mikäli jollakin yrityksellä on vielä jotakin konkreettista lahjoitettavaa tapahtumaan, voi olla yhteydessä minuun, mutta rahaa emme ota vastaan”, vastaa Veera kysymykseen lisäsponsoreiden tarpeesta.

“Kenelläkään ei voi olla liikaa ihmisiä ympärillään”

Nuoresta iästään huolimatta Veeralla on jo paljon kokemusta hyväntekeväisyystyöstä. Kahden koiransa kanssa Veera on käynyt vierailuilla niin hoivakodeissa, kuin esimerkiksi päihdekuntoutujien yksikössäkin. Miehensä Eeron kanssa he toimivat lisäksi tukiperheenä.

”Mielestäni kenelläkään ei voi olla liikaa ihmisiä ympärillään. Siksi olisikin tärkeää, että kaikki välittäisivät ja pitäisivät huolta toisistaan niillä keinoilla, millä pystyvät.”

Joululla on monta sanomaa, joista yksi tärkeimmistä on lähimmäisenrakkaus. Meidän Joulu -tapahtumassa tuo sanoma tulee todeksi.

Jätä kommentti