Syyttäjä vaatii sakkorangaistusta – Andersson: “Varmistin oppilaiden oikeusturvan toteutumisen”

Sylvään koulun rehtori Jari Andersson. Kuva: Alueviestin arkisto.

Syyttäjä vaatii Sylvään koulun rehtori Jari Anderssonille sakkorangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Andersson korotti 18 oppilaan englannin kielen arvosanaa omin päin keväällä 2016. Pirkanmaan käräjäoikeus käsitteli tapausta alkuviikosta.

Syyttäjä katsoo, että rehtori ei olisi saanut osallistua arviointiin, sillä perusopetusasetuksen mukaan oppilaan arvioinnista päättää opettaja.

Asiassa annetaan kansliatuomio ennen joulua.

Jari Andersson kiistää syyllistyneensä rikokseen. Rehtorin mukaan hän antoi oppilaille arvosanan oppilaiden etujen mukaisesti huomioiden pitkän aikavälin suoritukset ja pitäytyi keskiarvojen mukaisissa numeroissa. Kyseisten oppilaiden opettaja oli hänen mukaansa vaihtunut peruskoulun viimeisenä vuotena, ja uusi opettaja oli laskenut oppilaiden arvosanoja merkittävästi.

“Pyrin varmistamaan oppilaiden oikeusturvan toteutumisen, sillä lasten opettajan opetus oli puutteellista, kokeet merkittävästi liian pitkiä ja opettajan tunteja suorastaan pelättiin koulussa”, Andersson sanoo.

Moitteet avilta ja kaupungilta

Arvosanojen korottamisesta kirjoitettiin mediassa laajasti keväällä 2017, jolloin asianosainen opettaja teki rehtorista kantelun aluehallintovirastoon.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto katsoi maaliskuussa 2018 rehtori Jari Anderssonin toimineen väärin korottaessaan omatoimisesti oppilaiden arvosanoja. Virasto antoi Anderssonille tuolloin hallinnollista ohjausta.

Avin mukaan laki on asiassa yksiselitteinen. Perusopetusasetuksen mukaan oppilaan arvioinnista päättää opettaja. Oppilaan ollessa tyytymätön saamaansa päättöarviointiin voi hän pyytää koululta uudelleen arviointia. Tällöin rehtori ja opettaja päättävät arvioinnista yhdessä.

Myös Sastamalan kaupunki katsoi taannoin, ettei Anderssonin menettely asiassa ollut hyväksyttävää. Rehtori sai työnantajaltaan kirjallisen varoituksen.

”Toivoisin, etteivät asiat kestäisi näin kauan”

Kaikkiaan arvosanojen korottamisesta alkanut prosessi on kestänyt vuosia. Jari Andersson sanoo, ettei ole silti pettynyt asian mentyä näinkin pitkälle, käräjäoikeuteen saakka.

”Usein näissä prosesseissa ei kukaan juurikaan voita. Enemmän toivoisi sitä, että yhteiskunnassamme nämä asiat eivät kestäisi näin pitkään.”

Anderssonin arvosanojen ”peukalointi” on käräjäoikeuden käsittelyn myötä herättänyt jälleen laajaa mediahuomiota iltapäivälehtiä myöten.

”Julkisuus on yksi osa avointa yhteiskuntaa”, toteaa Andersson.

Jätä kommentti