Kiikoisissa huoli lääkäripalveluista – ”Saatavuusongelma on todellinen, jos puoli kylää niin kokee”

Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ja sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki vastaanottivat Kiikoislaisten vetoomuksen Päivi Lumpeelta (oik.).

Joukko lääkäripalveluista huolestuneita kiikoislaisia luovutti Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergille viime torstaina kaupungintalolla vetoomuksen. Lääkäripalveluiden parantamisen puolesta kantaa ottavaan adressiin oli kahdessa viikossa kertynyt 560 nimeä.

”Tästä samasta asiasta on käyty neuvotteluja jo kolme kertaa. Kiikoislaisille on luvattu lääkäripalveluita kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Olemme erittäin pettyneitä, koska annetut lupaukset eivät ole pitäneet”, totesi veteraanien, eläkeläisten, lapsiperheiden ja omaishoitajien edustajien muodostaman delegaation puhenaisena toiminut Päivi Lumme.

Vetoomuksen mukaan Kiikoisten terveysasema on ollut vailla lääkäripalveluita lähes puoli vuotta kuluvan vuoden aikana, vaikka samaan aikaan lähialueen muilla terveysasemilla on ollut lääkäriaikoja saatavilla useina päivinä viikossa. Sotesin johtaville viranhaltijoille osoitetussa tekstissä harmitellaan, miten kiikoislaisten maksamilla verorahoilla kustannetaan naapuriterveysasemien toimintaa.

Tilastot ja kokemukset ristiriidassa

Sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki sanoo, ettei allekirjoita vetoomuksen väitteitä, sillä Kiikoisten sivuterveysaseman asiakkaille on pidetty se, mitä on luvattu.

”Tilastojen ja faktojen valossa esitetyt väitteet eivät pidä paikkaansa. Työvuorolistojen perusteella Kiikoisissa on ollut lääkäri paikalla 12 päivänä kuukaudessa lukuunottamatta kesäsulkua, jolloin terveysasema oli kiinni.”

Päivi Lumme oli kuulemastaan yllättynyt:

”Miten kokemuksemme asiasta on täysin toisenlainen? Kiikoisiin on todella vaikea saada lääkäriaikoja, eikä meillä ole mitään tietoa, milloin lääkäri on paikalla.”

Kiikoisissa näyttäisikin olevan epätietoisuutta siitä, miten oman terveysaseman lääkärin pakeille tulee hakeutua. Se, ettei lääkäriin pääse, ei tarkoita sitä, etteikö lääkäri olisi ollut sovitusti töissä.

Maakunnan mittakaavassa Sastamalan tilanne hyvä

Päivi Lumme kertoo tapauksesta, jossa asiakas yritti samaisena adressinluovutuspäivänä tilata itselleen lääkäriaikaa Kiikoisiin. Vastauksena oli, että tammikuussa ei ole yhtään vapaata aikaa.

”Koettu saatavuusongelma on todellinen, jos puolet kylän väestöstä jakaa kokemuksen. Miten näin voi olla, jos lääkäri kerran on paikalla kahtena tai kolmena päivänä viikossa?” hän kysyy.

Tryykin mukaan esimerkiksi monet pitkäaikaissairauksiin liittyvät vaivat eivät välttämättä ole kiireellisiä, ja tällöin lääkärin pakeille pääsyä voi joutua odottamaan useita viikkoja.

”Kiikoisten osalta on varmaankin kyse tästä, ja lääkäriajat voivat olla varattuja pitkälle eteenpäin. Sastamalassa jonotusajat ei-kiireelliseen hoitoon ovat silti Pirkanmaan lyhyimpiä.”

Kiirevastaanotto vain Vammalassa

Tryyki muistuttaa, että lääkärin kiirevastaanotto on vain pääterveysasemalla Vammalassa. Ajanvarauksen kautta voi saada joissakin tapauksissa lääkäriajan jo samalle tai vaikka seuraavalle päivälle, jos tilanne vaatii pikaista lääkärin arviota, mutta ei kuitenkaan ole akuutti.

”Näitä puolikiireellisiä aikoja on myös sivuterveysasemille, mutta toki Vammalan pääterveysasemalla eniten siitä syystä, että labrat ja kuvantaminen siellä toimivat joka päivä.”

Väestöpohjaan ja sen tarpeisiin nähden Kiikoisten terveyspalvelut on Tryykin mukaan resursoitu erittäin hyvin, ja kokonaisuutena lääkäripalvelut toimivat Sastamalassa paremmin kuin monissa muissa Pirkanmaan kunnissa.

Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg sanoo ymmärtävänsä kuntalaisten huolia ja terveydenhuollon viime vuosien muutoksista johtuvaa mielipahaa.

”Ei Sastamalan alueen sivuterveysasemille enää noin vain kävellä sisään ja jonoteta lääkäriin. Vammalan terveyskeskus on tässä suhteessa ainoa poikkeus.”

Kiikoislaiset Heidi Aaltonen, Aune Lahtinen, Liisa Jokela ja Päivi Lumme toivat kaupungintalolle vetoomuksen lääkäripalveluiden saatavuuden parantamiseksi. Palvelun laatuun he kertovat sen sijaan olevansa tyytyväisiä. ”Kiikoisten terveysasemalla on osaava henkilökunta. Lääkärit ovat taitavia ja luonnikkaita ihmisiä.”

Poimintoja