Uuden vuoden tervehdys: ”Ei hullumpi vuosi Huittisissa”

Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa. Kuva: Alueviestin arkisto.

Nyt en lähde lainkaan kirjoittamaan kunnallistalouden kriisistä ja kuntien alijäämistä. Niistä on kuluneena vuonna, kunnallishistorian vaikeimpana vuotena, jo tarpeeksi kirjoitettu. Näin vuoden vaihtuessa on aika keskittyä positiivisiin asioihin!

Vuosi 2019 lähti hienosti käyntiin, kun kävimme pokkaamassa pokaalin Satakunnan liikuttavimpana kuntana. Todettakoon, että liikuttavin tässä yhteydessä tarkoittaa fyysistä liikuttamista, ei henkistä. Valinnan perusteluna mainittiin, että Huittinen on edistänyt esimerkillisesti järjestötoimintaa, liikunnan olosuhteita, kuntalaisten liikkumista sekä vastuunottoa omasta elämästä. Olen vakuuttunut, että meidän kokoluokan kunnissa kaupunkimme liikuntamahdollisuudet, uuden Tahto Areenan myötä, ovat poikkeuksellisen hyvät, ja ne muodostavat toimivan, yhtenäisen kokonaisuuden.

Meillä on aina tiedetty, että Huittinen on aktiivisen ja vireän yrityselämän kaupunki. Nyt viimeistään sen tietävät muutkin. Kaupunkimme nimittäin valittiin Satakunnan yrittäjäaktiivisimmaksi kunnaksi 2019. Valintaa arvostamme erittäin korkealle, koska sen tekivät satakuntalaiset yrittäjät. Palkinto on laatumittari, joka kertoo positiivista kieltä kaupunkimme toiminnan yrittäjälähtöisyydestä ja yritysmyönteisestä ilmapiiristä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoi 25.11. lehdistölle, että Huittisten terveyskeskuksessa on tehty se, mitä muualla Suomessa vasta suunnitellaan. Ja pyysi vielä paukuttelemaan henkseleitä. Sitä nyt tässäkin yhteydessä ministerin pyynnöstä teen. Terveyskeskuksessamme on tehty kehittämistyötä, jossa toimintamallia on uudistettu siten, että lääkärille pääsee käytännössä jonottamatta. Olemme koko Suomessa yksi edelläkävijöistä tulevaisuuden sote-keskuksen kehittämisessä. Tulijoita tutustumaan toimintaamme on niin runsaasti, että voisimme harkita pääsylippujen arpomista kaikkien kiinnostuneiden kesken?

Vielä haluan nostaa esiin Lauttakylän koulun rehtorin, Maarit Malmbergin, saaman henkilökohtaisen tunnustuksen oman työnsä ja koko työyhteisönsä innokkaasta ja esimerkillisestä kehittämistyöstä. Näistä ansioista hänet palkittiin valtakunnallisella Kuntateko 2020 -palkinnolla oman työn sankarit -sarjassa. Maarit on kylläkin jakanut oikeutetusti ansiota saamastaan tunnustuksesta koko koulun henkilökunnalle.

Hyvää kehittämistyötä ja laadukkaita peruspalveluita tuotettiin Huittisissa myös monissa muissa työyksiköissä, mutta erityisesti näiden mainittujen työ huomioitiin myös ulkopuolisten toimesta.

Näiden positiivisten asioiden siivittämänä toivotan oikein turvallista ja antoisaa vuotta 2020!

Kirjoittaja on Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa.

Poimintoja