Teknikum Suomen Cupin pääyhteistyökumppaniksi

VaLePa, Suomen Cup
VaLePa juhli vuosi sitten Suomen Cupin mestaruutta kolmannen kerran peräkkäin. Miten käy viikonloppuna? Kuva: Tuomas Pelto / Lentopalloliitto.

Teknikum on lentopallon Suomen Cupin pääyhteistyökumppani seuraavat kolme vuotta (2019-2021). Samalla nimi vaihtuu Finnish Teknikum Cupiksi.

Finaalien järjestämispaikka on Tampere. Kehittyvä Tampereen kaupunki on viime vuosina ollut mukana monien suurten urheilutapahtumien järjestelyissä. Tulevien vuosien aikana Teknikum, Lentopalloliitto ja VaLePa haluavat yhdessä seurojen kanssa kehittää cupia. Tavoitteena on rakentaa kestävä pohja tulevaisuuden huipputapahtumalle.

Teknikum Group on 30 vuoden aikana tukenut lukuisia yhteisöjä, kuten urheiluseuroja, lasten liikuntaa ja kulttuuria. Yritysvastuu ja paikallisten yhteisöjen tukeminen on perheyrityksen ideologiassa kasvaneelle konsernille tärkeää. VaLePan kanssa Teknikum on tehnyt yhteistyötä jo 90-luvun alkupuolelta ja vuonna 1995 otettiin käyttöön Teknikum-pistepörssi. Onpa yritys työllistänyt 2000-luvulla myös VaLePa-legendan, nykyisen Valko-Venäjän lentopalloliiton puheenjohtaja Eduard Venskin.

Tänä vuonna Suomen Cup pelataan tulevana viikonloppuna 18. ja 19. tammikuuta 2020 Kauppi Sports Centerissä. Lauantaina klo 19 Suomen Cupin pokaalista ottelevat naisissa LP Viesti ja LiigaPloki. Sunnuntaina klo 18.15 vuorossa ovat miesten puolella VaLePa Sastamala Tampere ja Savo Volley.

Molempina päivinä Kaupissa pelataan junioriturnauksia. Lauantaina pelataan kaksi B-tyttöjen kärjen pooliturnausta ja sunnuntaina on vuorossa 34 F-juniorijoukkueen superturnaus.

Lentopalloliitto järjestää Suomen Cup -viikonlopun yhteyteen lentopallon seuratoimijoille Seurapäivän.

Jätä kommentti