Vammalan ammattikoulu tekee Taitaja-kisassa uuden avauksen – Tuomas Seppä kilpailuun ensimmäisenä autonasentajaksi opiskelevana

Tuomas Sepän (oik) Taitaja-matkaa sponsoroi Kiviniityn Auto- ja Maatalouskonehuolto Oy. Opettaja Petri Kiiski uskoo, että jatkossa auto-osastolta lähetetään opiskelijoita kisoihin vuosittain.

Lähes 1 500 ammatillista opiskelijaa kilpailee jälleen tänä keväänä ammattitaidon SM-kilpailu Taitajassa. Kuluvalla viikolla ympäri Suomea käydään eri lajien semifinaalit, joista parhaat jatkavat toukokuussa Jyväskylässä järjestettävään finaaliin. 

Vammalan ammattikoulu tekee kisoissa kokonaan uuden avauksen, kun ajoneuvoasentajaksi opiskeleva Tuomas Seppä mittelee keskiviikkona autonasennus-lajin semifinaalissa Mäntsälässä ensimmäistä kertaa oppilaitoksen Taitaja-historiassa. 

”Osallistumista on mietitty monena vuonna, mutta vasta nyt saatiin aikaiseksi. Karsintaan osallistui Tuomaksen lisäksi myös toinen opiskelija, Janna Solla, mutta vain Tuomakselle irtosi semifinaalipaikka”, kertoo opettaja Petri Kiiski.

Semifinaalin karsinta käytiin 18. joulukuuta teoriakokeena, johon osallistui kuutisenkymmentä opiskelijaa. 24 selvitti tiensä jatkoon.

”Seuraavassa vaiheessa porukka karsitaan vielä puoleen, eli finaaliin pääsee 12 opiskelijaa.”

Suodenniemellä asuva Tuomas Seppä opiskelee ajoneuvoasentajaksi kolmatta vuotta. Kun opettaja Kiiski ehdotti karsintaan osallistumista, oli mies heti valmis. 

”90-luvulla raksapuolella ammattikoulussa opiskellut enoni on ollut kisoissa ja kannustanut, että niihin kannattaa osallistua”, hän perustelee. 

Karsintaan edenneet opiskelijat ovat saaneet tietoonsa millaisia aihepiirejä kilpailutehtävät käsittelevät. Osaamista mitataan muun muassa asiakaspalvelussa, rengastyössä sekä abs-järjestelmän vianetsinnässä. Tehtäviä on kaikkiaan neljä, joista kunkin ratkomiseen on aikaa 50 minuuttia. 

Tuleva mittelö ei ole muuttanut Sepän päivittäisiä opiskelurutiineja. 

”Tehtävät on tehty valtakunnallisen opetussuunnitelman pohjalta eli niiden pitäisi olla tuttua kauraa. Toisaalta esimerkiksi koneet ovat joka paikassa erilaiset”, miehet miettivät. 

Tuomas Seppä on ensimmäinen autonasennus-lajissa kilpaileva Vammalan ammattikoulun opiskelija, mutta ei varmasti viimeinen – ainakaan mikäli se opettajasta riippuu.

”Kaavailin, että semifinaaleihin lähtisi mukaan pari nuorempaa opiskelijaa, jotka voisivat olla motivoituneita ottamaan osaa tuleviin Taitaja-kisoihin. Aidon kilpailutilanteen  näkeminen voisi edesauttaa kilpailussa menestymistä”, toteaa Kiiski. 

Kilpailun suhteen Tuomas Sepällä ei ole odotuksia. Viikkoa ennen h-hetkeä mieli on rauhallinen.

”Vaikea sanoa, jännittääkö kilpailutilanteessa. Tavoite on suoriutua niin, ettei mitään jäisi hampaankoloon ja että lopputulos tyydyttäisi itseä. Mutta hämeenkyröläiset pitäisi kyllä voittaa”, Seppä naurahtaa. 

Niin, Sasky koulutuskuntayhtymän Ammatti-instituutti Iisakin autoalan opiskelijat ovat osallistuneet kilpailuun useana vuonna, menestyneetkin. 

”Altavastaajana lähdetään heitä vastaan taistelemaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä”, Kiiski myhäilee. 

Poimintoja