Esitys: Äetsän, Tyrväänkylän ja Marttilan koulut lopetuslistalla

Sastamalan sivistystoimen palveluverkkoselvitys pääsee luottamushenkilöitten seulaan keskiviikkona 19. helmikuuta kello 16. Kasvatusjohtaja Pekka Kareksen esitys lautakunnalle myötäilee vahvasta kuntalaispalautteista tulleita näkemyksiä.

Pohjoisella alueella Mouhijärven koulutuspalvelut keskitetään Uotsolaan yhteiskoulun yhteyteen. Sinne syntyisi monipalvelukeskus, jossa on esikoulu ja luokat 1 – 9. Lisäksi tulisivat päiväkoti ja nuorisotilat. Näin Häijään koulun ja Uotsolan päiväkodin toiminnat päättyisivät.

Läntisellä alueella olisi kolme monipalvelukeskusta: Ne sijoittuvat Kiikoisiin, Keikyään ja Kiikkaan.

Äetsän koulu loppuisi muutaman vuoden kuluttua, eli kaupunki siirtyisi kahteen yläkouluun, jotka ovat Sylväällä ja Uotsolassa.

Nykyisten koulu- ja päiväkotirakennusten korjauksesta tai uusien tilojen rakentamisesta päätetään erikseen jatkovalmistelun yhteydessä.

Keskustan eli vanhan Vammalan alueella vapautettaisiin opetuskäytöstä Tyrväänkylän ja Marttilan koulut. Eli alakouluista muutaman vuoden kuluttua olisivat jäljellä Vareliuksen, Stormin ja Muistolan koulut.

Keskustan päiväkodista sekä Harjukadun ja Varilan ryhmäperhepäiväkodeista ollaan luopumassa.

Kiireellisin asia on Mouhijärven koulupalvelujen järjestäminen Uotsolaan. Uusrakentamisen suunnittelun pitäisi alkaa tänä vuonna.

Muilta osin palveluverkkoon liittyviä ratkaisuja tarkastellaan uudelleen 2025. Kirjaston palvelupistetilannetta mietitään tulevien talousarvioitten yhteydessä.

Jätä kommentti