Tanssireissu päättyi ojaan Köyliössä

Säkylän Köyliössä sattui ulosajo keskiviikon vastaisena yönä. Poliisi sai tiedon hieman ennen yhtä.

Ulkopaikkakuntalainen vuonna 1952 syntynyt mies oli palaamassa tanssireissulta Harjavallasta. Ristolan huoltoaseman pihasta lähtiessään hän suistui tieltä.

Kansalainen oli tehnyt hätäkeskukseen ilmoituksen ja kertonut käynnissä olevasta pakettiautosta sekä ojassa selällään makaavasta miehestä. Paikalle kiirehtinyt partio totesi, että pakettiauto oli juuttunut pehmeään penkereeseen. Maassa maannut mies ei ollut loukkaantunut. Hänellä oli alkoholia uloshengitysilmassa 1,04 mg/l.

Pakettiauton tavaratilasta löytyi haulikko ja patruunoita. Ne otettiin takavarikkoon.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huolimattoman ja lainvastaisen aseen kuljettamisen vuoksi myös ampuma-aserikkomuksesta. Hänen ABECE-luokan ajokorttinsa jäi virkavallan haltuun.