Huittisten keskustassa jo parikymmentä sydäniskuria – ”Nyt viimeinenkin tyhjä kohta täyttyi”

Jani Torpo, Tuija Ojala ja Jari Eno esittelevät R-kioskin sydäniskuria. Iskuri on sijoitettu Ärrällä lähelle ulko-ovea, mahdollisimman helposti huomattavaan paikkaan.

Sydänpysähdyksen sattuessa jokainen minuutti ratkaisee. Pysähtynyt sydän tulisi saada uudelleen käyntiin ensimmäisen viiden minuutin aikana. Kymmenen minuutin pysähdys on useimmiten jo kohtalokas. Tästä syystä on tärkeää, että apu eli sydäniskuri on tarvittaessa lähellä.

Jos sydänpysähdys sattuu päivällä Huittisten keskustassa, apua on poikkeuksellisen hyvin saatavilla.
Vastikään Miljoonaympyrän naapurissa olevalle R-kioskille sijoitettu sydäniskuri täytti ainoan, selvästi tyhjän kohdan.

”Keskusta-alueella on nyt kaiken kaikkiaan parikymmentä maallikkokäyttöistä sydäniskuria. Väkilukuun suhteutettuna Huittinen on Satakunnan ehdotonta kärkeä iskureiden määrässä”, aluepalomestari Jari Eno Huittisten paloasemalta kehaisee.

R-kioskille sijoitettu sydäniskuri on Lions Club Huittisten ylläpitämä. LC Huittisten presidentti Jani Torpo kertoo, että Leijonat päätyivät hankkimaan iskurin valtakunnallisen yhteishankkeen kautta. LC Huittisten lisäksi huittislaisista leijonista iskurin on hankkinut myös LC Huittinen/Doris.

”Heidän iskurinsa sijoitettiin Tahto Areenalle”, Torpo kertoo.

Ärrä valikoitui LC Huittisten iskurin sijoituspaikaksi keskeisen sijaintinsa ja hyvien aukioloaikojensa ansiosta.

”Iskurit on järkevä sijoittaa paikkoihin, joissa liikkuu paljon väkeä. Aiemmin sellaiset on hankittu keskustassa jo muun muassa K-supermarket Lautturiin ja Härkäpakarille, mutta tämä Miljoonaympyrän lähiympäristö oli selvästi vielä vähän katveessa”, Eno sanoo.

”Meillä käy parhaina päivinä noin 500 asiakasta eli väkeä liikkuu pelkästään tässä rakennuksessa todella paljon. Liikenneympyrän lähiympäristössä ollaan todellakin asiakasvirtojen ääressä”, R-kioskin kauppias Tuija Ojala jatkaa.

Sydäniskurit ovat muutaman viimeisen vuoden aikana yleistyneet Suomessa huomattavasti. Eno arvioi, että iskureita on maassamme tällä hetkellä noin 5000–6000 kappaletta.

”Hinnat ovat tulleet kohtuullisiksi ja tietoisuus on lisääntynyt. Olemme saaneet kuulla hyviä esimerkkejä siitä, miten maallikkoiskureilla on pelastettu henkiä”, hän uskoo yleistymisen syiksi.

Laitteesta riippuen paristot kestävät noin kolme tai neljä vuotta. Onkin äärimmäisen tärkeää, että laitetta ei vain hankita, vaan myös sen kunnosta huolehditaan.

”Ensimmäiset laitteet alkavat olla juuri nyt siinä iässä, että niiden paristot tulisi vaihtaa”, Eno muistuttaa.

Toinen tärkeä asia on laitteen rekisteröinti Defi.fi -nettisivuille.

”Tätä kautta hätäkeskuspäivystäjä pystyy kertomaan lähimmän laitteen sijainnin ja sieltä voi myös itse tarkistaa, missä kaikkialla sydäniskureita on”, Eno korostaa.

Sydänpysähdys ei katso aikaa tai paikkaa. Kaikki Huittisten keskustan iskurit on sijoitettu sisätiloihin, mitä Eno pitää tämän hetken suurimpana haasteena.

”Kattavista aukioloajoista huolimatta yöaikaan laitetta ei ole saatavilla. Toivonkin, että seuraava laite saataisiin jonnekin lämpökaappiin tai rakennukseen, mistä se olisi mahdollista hakea ympäri vuorokauden”, hän vinkkaa.

Poimintoja