Katso kuvat: Tervetuloa uuteen Vareliuksen kouluun!

Uutta Vareliuksen koulua esiteltiin tänään median edustajille. Ensimmäiset oppilaat pääsevät aloittamaan koulutyönsä uusissa tiloissa ensi viikon tiistaina.

Vareliuksen koulu on Sastamalan ensimmäinen uuden opetussuunnitelman aikana rakennettu koulu. Sekä opetuspäällikkö Kati Heikkilä että rehtori Juha Marttila korostivat, että koulu on rakennettu käyttäjälähtöisesti niin oppimista kuin opettamista sekä kouluarjen sujuvuutta ajatellen.

Koulun pääsuunnittelija on sastamalalainen arkkitehti Markus Aaltonen. Pääurakoitsija on NCC.

Tältä Vareliuksessa näyttää:

Pääaulasta pääsee yläkertaan vaikka “jättiläisen portaita” pitkin. Värikkään portaat ovat katsomo, joka yhdessä videoseinän ja muuntuvan aulatilan kanssa muodostaa myös modernin auditorion. Aulatilaan mahtuu tarvittaessa noin 250 henkeä, ja yhdet kevät- ja joulujuhlat vietetään todennäköisesti siellä.
Rehtori Juha Marttila ja tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi kertasivat koulun valmistumisen vaiheita. Taustalla “videoseinä”, jolla näkyy suunnitteluvaiheen havainnekuva. Lopputulos muistuttaa kovasti alun ideaa.
Näkymä toisesta kerroksesta aulaan. Esiintymislavan vasemmalla puolella näkyy ruokalaa. Toisen kerroksen upea avaruusaiheinen akustiikkaseinä on sastamalalaisen Yesecon valmistama.
Yläaulaa. “Avaruusseinän” eteen tulee lukunurkkaus kirjahyllyineen ja oranssin pylvään ympärille tulee sohvaryhmä.
Rehtori tuumasi, että aulassa on hyvä pitää aamunavaukset, koulutustilaisuudet ja vanhempainillat.

 

Musiikkiluokassa oli jo soittimia soittajia odottamassa. Äänieristys on koulussa niin hyvä, että musisoida saa toisia häiritsemättä.
Tässä ollaan eskareiden ja 1.-2. luokkien sekä erityisopetuksen valtakunnassa alakerrassa. Kaupunginjohtaja Malmberg istuu siirrettävän kalusteen päällä, jonka takana näkyy “akvaario”. Tila soveltuu monenlaiseen opetuskäyttöön vaikkapa pienryhmille.
Uudessa koulussa on kaupunginjohtajankin helppo hymyillä. Varelius on Sastamalan oma pilotti, jonka suunnittelussa ja rakentamisessa on huomioitu myös ei niin onnistuneet esimerkit moderneista kouluista.
Juha Marttila esittelee uudenlaisia muunneltavia kalusteita.
Alakerran oppimisympäristöista puhutaan, mutta kyllä Vareliuksen koulussa on ihan selkeitä, erilaisia tiloja opetusryhmiä varten. Tarvittaessa tilojen välistä voidaan siirtää seiniä sivuun.
Perinteisempiäkin pulpetteja Vareliuksen koulusta löytyy.
Tässä “luokassa” pöydät on aseteltu useammalla eri tavalla. Olennaista Vareliuksessa onkin muunneltavuus.
Vaikka Vareliuksen koulu ei ole perinteinen käytäväkoulu, kyllä sielläkin käytävätilaa on, sekin tosin on useimmiten hyödynnettävissä oppimistilaksi tai vaikka neuvotteluun.
Jaahas. Tässä pehmustetussa sopessa voisi pitää tuumaustauon.
Mihinköhän tilaan nämä värikkäät säkkituolit ovat menossa?
Lepotilakin uudesta koulusta löytyy.
Saako täällä ottaa nokoset?
Vareliuksen koulussa on kaukolämpö. Konehuone on melko massiivinen ja sieltä löytyvät laitteet, jotka säätelevät muun muassa ilmanvaihtoa.
Sähköavusteiset siirtoseinät erottavat tiloja toisistaan. Äänieristykseen ja akustiikkaan on uudessa koulussa panostettu.
Rehtori Marttila ja “liukuri”. Kapistuksen toinen osa on takapuolen alla ja toinen osa toimii työtasona. Hötkyillä ei sovi tai muuten keikahtaa.
Väriä ja mukavuutta on myös opettajainhuoneessa. Koulun kalustuksessa näkyy myös paikallisen Niemen tehtaiden osaaminen.
Vielä hetken rinnakkain, vanha ja uusi koulu. Varilan koulun purkaminen alkaa 16. maaliskuuta.

Katso myös video:

Katso video: Uusi Vareliuksen koulu on valoisa ja värikäs