Sastamalassa ei vielä varmistettuja koronatartuntoja – Kouluissa tehty toimenpiteitä karanteenin varalle

Kuvituskuvassa kuudennen luokan oppikirjoja. Kuva: Alueviestin arkisto.

Sastamalan kaupunki tiedottaa, että terveydenhoitoviranomaisilla ei ole perjantaihin 13. maaliskuuta mennessä tiedossa yhtään Sastamalassa varmistettua koronavirustapausta.

Kaupungin johtoryhmä linjasi tänään asiantuntijakuulemisten pohjalta, että jo nyt käytössä olevien toimenpiteiden lisäksi otetaan käyttöön muita rajoituksia, mikäli tilanne niin vaatii.

Kaupunki seuraa THL:n ja sairaanhoitopiirin ohjeistusta myös viikonlopun aikana. Kaupungin johtoryhmä kokoontuu jälleen maanantaiaamuna tai tarvittaessa viikonlopun aikana.

Tällä hetkellä Sastamalan kaupunki on kieltänyt vierailut terveyskeskussairaalaosastoilla sekä kaikissa vanhusten ja vammaisten palveluasumisyksiköissä riskiryhmien suojaamiseksi. Lisäksi useita kaupungin järjestämiä tilaisuuksia ja tapahtumia on peruttu tai siirretty myöhäisempään ajankohtaan.

Valmisteluja tehty varmuuden vuoksi

Koulunkäynti ja päivähoito jatkuvat näillä näkymin maanantaina normaalisti. Olennaista on, että kaikki flunssaoireiset pysyisivät kotona.

Alueviestin tietojen mukaan Sastamalassa on myös valmistauduttu mahdolliseen koulujen ja päiväkotien sulkemiseen. Kouluissa on esimerkiksi ohjeistettu oppilaita ottamaan kaikki koulukirjat viikonlopuksi mukaan kotiin.

Oppilaiden vanhemmille on tullut Wilma-viestejä asiasta. Esimerkiksi Muistolan koulun rehtori Mikko Tokola kertoo, että koululla on poikkeustilanteiden varalta otettu vuosiluokilla 3-9 oppilaiden omat Wilma-tunnukset aktiivikäyttöön. Syynä on varautuminen mahdollisiin koronaviruksesta johtuviin karanteenitilanteisiin.

Kotiopetustilanteessa opettaja voisi ohjeistaa oppilaita, kun oppilaat pääsevät käyttämään Wilmaa.
 Nuorempia oppilaita on tarkoitus ohjeistaa mahdollisissa kotiopetustilanteissa vanhempien kautta.

Koulutyön jatkumista ajatellen rehtori sanoo seuraavaa:

”Kouluun tullaan terveenä, ja vähennämme koko koulun yhteisiä tilanteita mahdollisuuksien mukaan. Mahdolliset vierailut koulun ulkopuolelle arvioidaan tapauskohtaisesti. Korostamme ja opetamme oppilaille käsihygieniaa.”

Luitko jo tämän? Kaikkia oirehtivia ei voida testata: 

Sairaanhoitopiiri rajaa koronavirustestausta Pirkanmaalla – voimavarat kohdennetaan riskiryhmien tutkimiseen

Kommentointi ei ole käytössä.