Huittisissa siirrytään etäopetukseen – perusopetuksen ja Lauttakylän lukion oppilaat jäävät kotiin maanantaina

Kuvituskuvassa kuudennen luokan koulukirjoja.

Huittisten kaupunki tiedotti sunnuntaina kaikkien perusopetuksen oppilaiden ja Lauttakylän lukion opiskelijoiden siirtyvän kotiopetukseen maanantaista alkaen.

Järjestelyt jatkuvat perjantaihin 27. maaliskuuta saakka ja niitä jatketaan tarvittaessa.

Tiedotteen mukaan tilanne kaupungissa on turvallinen koronaviruksen suhteen, mutta mahdollisten tartuntojen syntyminen halutaan estää.

“Koulujen sulkeminen on tutkitusti tehokas keino estää ja hidastaa viruksen leviämistä. Varhaiskasvatuksen toiminta ja esiopetusryhmät jatkuvat vielä toistaiseksi normaalisti”, tiedotteessa todetaan.

Huoltajia on tiedotettu asiasta sunnuntaina 15.3. ja ohjeistettu varautumaan alkavaan etäopetusjaksoon. Vaativan erityisen tuen oppilaiden huoltajia informoidaan erikseen puhelimitse sunnuntain aikana.

Koulujen oppilaita on aiemmin ohjeistettu ottamaan kaikki oppimateriaalit mukanaan kotiin. Oppilaat tulevat saamaan ensimmäiset ohjeet etäopiskelua varten maanantaina Wilman kautta tai mikäli Wilma ei ole käytössä, puhelimitse. Opiskelu tapahtuu kotoa käsin hyödyntäen oppilaille tuttuja opetusmateriaaleja ja tietoteknisiä välineitä.

Luokanopettajat ovat henkilökohtaisesti yhteydessä omiin oppilaisiinsa päivittäin. Yläkoulun opettajat ohjaavat aktiivisesti oppilaita opinnoissaan sähköisten välineiden kautta tai puhelimitse.

Lauttakylän lukiolla ylioppilaskirjoitukset toteutetaan ylioppilastutkintolautakunnan ohjeiden mukaisesti. Meneillään olevat kurssit suoritetaan etäopiskeluna ja opiskelijoille lähetetään Wilman kautta ohjeet etäopiskelua ja kurssien suorittamista varten. Opiskelijat saavat aktiivista ohjausta opiskeluunsa myös etäjakson aikana.

Oppilailla ja opiskelijoilla on käytössään normaalit oppilas- ja opiskeluhuollon palvelut myös etäopiskelun aikana.

Varhaiskasvatuksen toiminta ja esiopetusryhmät jatkuvat vielä toistaiseksi normaalisti.

Jätä kommentti