Osa Sastamalan päiväkodeista kiinni, Servin kanssa etsitään ratkaisua oppilaille, jotka tarvitsevat ruoan kotiin

Kuvituskuvassa ongelmanratkaisua. 

Valtaosa sastamalalaisista koululaisista ja opiskelijoista on etäopetuksessa. Lähiopetusta annetaan vain alakoulujen 1.-3. -luokkien oppilaille. Maan hallituksen uuden linjauksen mukaan kaikki 1.-3. -luokkien oppilaat voivat osallistua lähiopetukseen.

”Maanantaina meillä oli noin 90 oppilasta kouluissa. Vanhemmat ovat hyvin pystyneet järjestämään niin, että kouluun ei tarvitse lähteä, vaan lapset voivat olla etäopetuksessa”, kertoo kasvatusjohtaja Pekka Kares.

Kouluissa olevat saavat siellä ruokaa. Lisäksi eri koulujen lähistöllä olevia käy vain syömässä, heitä on noin viisikymmentä. Saman verran on oppilaita, jotka tarvitsevat ruoan kotiin.

”Siihen etsitään ratkaisua Servin kanssa. Lisäksi selvitämme, kuinka hoidamme koulutyöhön kotiin tukea tarvitsevien avun”, huomauttaa Kares.

Lasten huoltajat ovat ottaneet kokoontumisrajoitukset hyvin huomioon. Vaikka päivähoito ja esiopetus on edelleen turvattu, niin päiväkoteja on suljettu, koska niitä tarvitsevien lasten määrä on vähentynyt.

”Päiväkodeista ovat kiinni Pilvilinna, Muistola, Tipula ja Kiikka. Esiopetusta ei anneta Suodenniemellä, Muistolassa ja Marttilassa”, laskee Kares.

Poimintoja