Sastamalan kaupungin YouTube-kanavalla pääsee nyt virtuaaliselle veistoskierrokselle

Pertti Mäkisen Uittomiehen kosinta vuodelta 1992 on tuttu maamerkki Sastamalan pääkirjaston edustalta.

Koronakaranteenissa aikaa voi kuluttaa vaikkapa kulttuurista nauttimalla.

Sastamalan kaupungin YouTube-kanavalla on julkaistu virtuaalinen veistosnäyttely kaupungin julkisista veistoksista.

Video on koostettu kaupungin kulttuuripalveluiden organisoiman taidekokoelmatyön yhteydessä Kulttuuritalo Jaatsin kesän 2019 taidenäyttelyyn Ahlgénista Wirtaseen. Videon ovat tehneet kuvataiteilija Kati Juurikka ja graafinen suunnittelija Niko Tiainen.

Taidenäyttelyssä oli esillä teoksia kaupungin omasta taidekokoelmasta ja yhtenä teoksena tämä video. Videon kesto on kaikkiaan 20 minuuttia.

Videolla osa kaupungin veistoksista tulee esille osittain uudesta näkökulmasta ja uusin silmin. Mukana ovat muun muassa pääkirjaston pihassa oleva Pertti Mäkisen Uittomiehen kosinta, Aittalahden puistossa olevat veistokset kuvattuina yöaikaan, Pirunvuoren Kivilinna on kuvattu lintuperspektiivistä sekä monia muita upeita teoksia hienosti kuvattuna.

Kuvat ovat kuvankaappauksia videolta.

Tunnistatko tämän veistoksen? Se on Richard Rautalinin Tytön vartalo vuodelta 1903.
Pertti Mäkisen Elokuu on kuvattu pimeässä.

Katso video:

Jätä kommentti