Yleisöltä: ”Poikkeusaikana syytä kiinnittää erityistä huomiota tupakointiin”

Kuvituskuva Alueviestin arkisto.

Iäkäs isäni asuu kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Talon toisella puolella hänen asuntonsa alla on taloyhtiön asukkaille osoitettu tupakointipaikka. Toisten ikkunoiden alla virallista paikkaa ei ole, mutta silti siellä tupakoidaan.

Poikkeusaikana, jota nyt elämme, iäkkäiden ihmisten tilanne on muutenkin vaikea. He eivät saa poistua kotoaan, ja myös lähipiirin vierailuja on vältettävä. Raitista ilmaa saa pahimmassa tapauksessa vain tuuletusikkunan kautta. Mutta kuinka raikasta se on, kun jokaisen ikkunan alla tupakoidaan?

Toivoisin, että lähimmäisiin kiinnitettäisiin huomiota nyt entistä paremmin. Oli kyseessä sitten lapsi tai vanhus, kukaan ei varmasti halua tupakansavua huoneistoonsa. Voisivatko siis tupakoitsijat miettiä, millaisia vaikutuksia heidän tupruttelullaan on?

Myös taloyhtiöillä olisi nyt pohdinnan paikka, minne tupakointipaikat pihoillaan sijoittavat.

Tytär