Uusi palvelu käyntiin – Sastamalan Oma kauppa-apu kuljettaa ruokaostokset liikennöitsijän kyydissä kotiovelle

Kuvituskuva Pixabay.

Sastamalassa käynnistetään Oma kauppa-apu -niminen uusi palvelu.

Yhteistyössä ovat mukana Sastamalan kaupunki, Vammalan Palveluliikenne sekä paikalliset elintarvikekauppiaat ja yrittäjät. Uudella palvelulla tuetaan nykyisten palveluliikenteen asiakkaiden sekä riskiryhmään kuuluvien kuntalaisten pärjäämistä koronapandemian aikana.

Sastamalan Oma kauppa-apu -palvelu kuljettaa asiakkaan kauppaostokset liikennöitsijän kyydissä kotiovelle.

Palvelua järjestetään alkuun kokeiluluontoisesti Sastamalan läntisellä alueella, jonne elintarvikeostokset kerätään K-supermarket Torikeskuksesta. Palvelun hinta on 5 euroa / kerta, jonka Sastamalan kaupunki laskuttaa jälkikäteen. Palvelun hinta sisältää asiakkaan ostosten keräilyn ja niiden kotiin toimituksen.

K-supermarket Torikeskus puolestaan laskuttaa asiakkaan kauppaostokset kerran kuukaudessa ja lähettää erillisen laskun kotiin. Laskulla on 14 päivän maksuaika.

Palvelu laajenee lähiviikkoina

Uudessa palvelussa työskentelee kaupungin sivistyspalveluilta koronan vuoksi vapautunutta henkilökuntaa, joten asiakkaat voivat käyttää palvelua luottavaisin mielin, kaupungin toimittamassa tiedotteessa korostetaan.

Jotta palvelun toteuttaminen onnistuu, Sastamalan kaupungin sekä Sotesin Ikäpisteen työntekijät soittavat nykyisille palveluliikenteen asiakkaille viikoilla 14-15, (31.3. – 10.4.)  ja kontaktoivat kuljetuksia käyttävät asiakkaat. Mikäli asiakas haluaa käyttää Oma kauppakassi -palvelua, tulee hänen tilata palvelu arkisin klo 9-15 numerosta 040 776 2473.

Palvelun tilaus tulee tehdä viimeistään oman alueen palveluliikennekuljetusta edeltävänä päivänä klo 15 mennessä. Ensimmäisen kerran tilatessaan palvelua asiakkaalta kysytään hänen henkilötietonsa (koko nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero sekä mahdollinen etukortin numero).

Asiakkaan henkilötiedot luovutetaan sovitulle elintarvikekauppiaalle tai -yrittäjälle, jotta hän voi tehdä asiakkaalle asiakastilin. Lisäksi asiakkaan henkilötiedot luovutetaan Sastamalan kaupungin palvelusihteerille, joka hoitaa kauppakassi-palvelun käytön laskutuksen.

Kauppa-apu -palvelua tullaan lähiviikkoina laajentamaan myös muihin paikallisliikenteen kuljetusalueisiin sekä muihin elintarvikekauppoihin ja -yrityksiin mahdollisuuksien mukaan.

Kaupunki huomauttaa, että uudesta palvelusta riippumatta palveluliikenne toimii entiseen tapaan. Kyyti tilataan voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti.

Päivitetty 31.03. klo 14.11. palvelun uusi nimi kaupungin pyynnöstä.

Jätä kommentti