Huittislainen Kassimatti valmistaa suusuojia muun muassa Sastamalan kotihoidon käyttöön

Kati Lahtinen kertoo, että Kassimatin suusuojat tehdään alusta loppuun käsityönä. Ompelijat leikkaavat, taittelevat ja ompelevat maskit muotoonsa. ”Mallin suunnittelu on todella haastavaa, sillä jokaisen käyttäjän kasvot ovat eri muotoiset ja samanlaisen suojan pitäisi sopia jokaiselle.”

Nopea reagointi ja jatkuva tuotekehitys ovat tärkeimpiä toimintatapoja huittislaisella Kassimatilla. Siksi toimitusjohtaja Kati Lahtiselle oli selvää, että koronan iskiessä kassien valmistukseen, jotain uutta oli keksittävä.

Yrityksessä alettiin kuumeisesti miettiä, millaisia suojavarusteita heillä olisi mahdollista valmistaa. Ensin kehitettiin kaksi erilaista esiliinaa ja sen jälkeen yritys keskittyi suusuojiin.

”Normaalissakin tilanteessa meillä suunnitellaan noin viisi täysin uutta tuotetta joka viikko. Uuden kehittely on meillä vakiotoimintaa, joten tähänkin asiaan oli mahdollista tarttua ripeästi heti siinä kohtaa, kun kysyntää alkoi ilmetä”, Lahtinen kertoo.

Suusuoja kehittyi ideasta valmiiksi tuotteeksi lopulta kahdessa, kolmessa päivässä.

”Siinä ajassa tuote oli jo testattu, koepesty ja kokeiltu toimivuuden kannalta henkilökunnalla ja tuotannossa.”

Porukka kasaan nopealla aikataululla

Oman haasteensa suusuojien valmistamiseen asettaa se, että Kassimatin tehdas sijaitsee Venäjällä. Lahtinen tiesi heti, että tuotteiden ompelijat pitäisi löytää Suomesta.

”Olen yllättynyt positiivisesti siitä, miten hieno joukko ompelijoita on saatu kerättyä nopeasti yhteen. Suurena apuna tässä on ollut Satasauman Imbi Södergård, joka hyödynsi omat verkostonsa ja haali nopealla aikataululla porukan tekemään suojia meille hänen kauttaan.”

Tällä hetkellä Kassimatin suusuojia valmistuu reilun kymmenen ompelijan käsissä. Tilausten lisääntyessä ompelijamäärää on mahdollista kasvattaa pariinkymmeneen.

”Tekijöitä on löytynyt hyvin. Joukossa on niin eläkkeeltä töihin haalittuja tekijöitä kuin ompelijoita, jotka ovat valmistaneet aiemmin nahkalaukkuja. Olen todella iloinen sitä, että olemme saaneet yhteistyön toimimaan näin hyvin, sillä se on mahdollistanut koko tämän toiminnan.”

Toimitusaikavaade: heti 

Nopea reagointi kannatti, sillä Kassimatti on jo saanut 15 000 suusuojan tilauksen Sastamalan kaupungin kotihoidosta.

”Se tilaus sinetöi suusuojien valmistuksen. Tällä hetkellä niin suusuojien tarjoajia kuin erilaisia malleja on paljon. Toimitusaikavaade on suunnilleen heti. Siksi yrittäjän näkökulmasta varma tilaus on välttämätön ennen kuin valmistusta kannattaa aloittaa isommin.”

Myös riskejä pitää kuitenkin ottaa. Kassimatin varastossa on kangasta 50 000 suusuojaan.

”Tuotannon lisäksi jatkuvasti käynnissä on myös tuotekehitys. Ensimmäistä mallia on jo päivitetty versioon 3.0.”

Sastamalan kotihoidolle tilatut maskit on jo saatu valmistettua. Ensimmäiset toimitettiin asiakkaalle heti seuraavana päivänä tilauksesta, viimeiset ovat perillä tänään.

Ei lainmukaista standardia

Mitään lain määrittelemiä standardeja suusuojille ei ole asetettu. Ostajan vastuulle jää selvittää, vastaavatko suojat heidän tarpeitaan.

”Erikseen ovat sairaaloissa käytettävät suojaimet, joiden standardit on määritelty hyvin tarkasti ja jotka pitää valmistaa steriileissä tiloissa. Niiden tekemiseen meillä ei ole mahdollisuutta.”

Kassimatti pyrkii varmistamaan, että heidän tuotteensa vastaa mahdollisimman hyvin asiakkaan tarpeita.

”Olemme tehneet tuotekehitystyötä Huittisten kotihoidon kanssa kotihoidon työlaukkumalliston kanssa, joten heiltä olemme saaneet myös tuotekehitysapua ja ideoita suusuojien suhteen. Sieltä tulee kyllä suoraa palautetta, jos joku asia ei toimi. Myös tällainen yhteistyö on kullan arvoista.”

Kassimatin suusuoja on valmistettu kuitukankaasta ja se kestää 90 asteen pesun.

”Mallissa oleellista on se, että sen pitää olla nopeasti ja edullisesti valmistettavissa.”

Kuluttajille suunnattuja tuotteita Kassimatin suusuojat eivät suoranaisesti ole.

”Esimerkiksi Imbillä on myynnissä kauniita suojia yksityiseen käyttöön. Toki pitää huomioida, että tilanteet muuttuvat ja tarvittaessa olemme valmiita valmistamaan tuotteita myös yksityisten kuluttajien tarpeisiin.”