Koronavirus tuplasi Sastamalan sopeutustarpeen – ”Punakynää on käytettävä”

Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ja koko kaupungin hallinto joutuu luotsaaman kaupungin läpi hankalien talouskarikoiden.

Ennen koronaa Sastamalan kaupungin sopeutustarpeeksi arvioitiin 5-7 miljoonaa euroa vuoteen 2023 mennessä. Kevään ensimmäisten arvioiden mukaan verotulot supistuvat seuraavan kolmen vuoden aikana 14 miljoonaa euroa eli lähes viisi miljoonaa vuodessa aiemmin ennakoidusta.

”Lisäksi koronalla on selkeästi kustannuksia nostavia vaikutuksia ainakin erikoissairaanhoidossa sekä perusterveydenhuollossa”, arvelee Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg.

Valtion toimenpiteet ja koronaepidemian kesto vaikuttavat merkittävästi kuntien talouden kehitykseen. Tämän hetken arvio on, että sopeutuksen kokonaistarve on noin 10 miljoonaa euroa.

”Nyt pitää kuitenkin muistaa, että näihin arvioihin sisältyy huomattavasti normaalia enemmän epävarmuutta”, toteaa Malmberg.

Runsaasti päänvaivaa koko hallinnolle

Sopeuttaminen tuottaa runsaasti päänvaivaa koko kaupungin hallinnolle. Koko talouspaketti investointeineen ja rakenteineen on käytävä läpi tiheällä kammalla.

”Kaikkea pitää arvioida uudelleen. Joudumme miettimään puhtaalta pöydältä asioiden tärkeysjärjestyksen ja vaadittavat toimenpiteet. Helppoja ratkaisuja ei ole olemassa”, huomauttaa kaupunginjohtaja.

Kuluvan vuoden tasapainotustavoite on 1,5 miljoonaa, joka jakautuu kaikille toimialoille. Tästä huolimatta talousarvion alijäämä on 1,2 miljoonaa.

”Tämän hetkisen arvion mukaan verotulot toteutuvat 6 miljoonaa euroa talousarviota heikompina ja koronasta aiheutuvat kulut 2 miljoonaa euroa suurempina. Näistä valtio korvaa arviolta puolet, osan valtionosuuksien siirtona vuodelta 2021 ja osan aidosti ylimääräisenä tukena”, laskee Malmberg.

Hänen mukaansa kaupunki on jäädyttänyt rekrytoinnit ja henkilöstön siirroilla pyritään vähentämään sijaistarvetta. Lisäksi hankinnat ja muut ostopalvelut ovat suurennuslasin alla.

”Kustannuksia lisäävistä toiminnallisista muutoksista pidättäydytään ja sopeutusohjelman mukaisia yksittäisiä toimenpiteitä käynnistetään jo vuoden 2020 aikana.”

Periaatelinjaukset käsittelyyn kesäkuussa

Kaupungin investointipaineet ovat suuret tulevina vuosina. Ne vaikuttavat poistojen kautta vahvasti talouteen.

Käykö punakynä joidenkin investointien päälle?

”Kyllä käy. Investointien priorisointi on käynnistetty. Välttämättömät ja tuloa jatkossa tuottavat investoinnit tulee kuitenkin toteuttaa”, miettii Malmberg.

Korona on hidastanut sopeuttamisohjelman valmistelua erityisesti sote-toimialalla. Lopulliset ratkaisut sopeuttamisesta tekee kaupunginvaltuusto, jonka kokouksia on siirretty koronan takia.

”Tarkoituksena on, että sopeutusohjelman periaatelinjauksia käsitellään kesäkuun valtuustossa. Ongelmana on kuitenkin se, että vielä silloinkin talouden näkymät ovat varsin sumuiset. Rakenneratkaisut ovat tärkeitä, mutta niitä ei voi tehdä puutteellisella valmistelulla”, tähdentää kaupunginjohtaja.

Poimintoja

Kommentointi ei ole käytössä.