Huittislaisten lasten ja nuorten liikuntaharrastusta voi nyt tukea pukeutumalla mustaan

Heikki Hakala kertoo, että Huittisten kadut ovat viime viikkoina tulleet tutuiksi, kun hän on jakanut tilattuja paitoja postilaatikoihin.

Vappuaatosta lähtien yhä useampi huittislainen vastaantulija on sonnustautunut mustaan collegeen tai t-paitaan, jonka rinnassa komeilee 32700 #liikkuvahuittinen -teksti.

Yhtenevä muoti ei ole sattumaa. Paitojen taustalla on salibandyseura SBS Rupun Hanna ja Heikki Hakalan ideoima kampanja huittislaisten lasten ja nuorten liikunnan hyväksi.

”Olen kevään mittaan ostanut pariltakin seuralta tuotteita heidän kannattamisekseen. Sitä kautta aloin miettiä, että olisiko myös meidän seurallamme tarvetta kerätä varoja. Koronan aiheuttaman tilanteen vuoksi tulimme siihen tulokseen, että tällä hetkellä olisi viisainta keksiä kampanja kaikkien huittislaisten lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen hyväksi”, Heikki Hakala taustoittaa.

Liikuntaharrastukset ovat toistaiseksi tauolla, eivätkä koronan taloudelliset vaikutuksetkaan ole vielä täysin tiedossa. Hakala on siitä huolimatta jo nyt huolissaan, että koronatilanteen seurauksena joku lapsi voi joutua luopumaan tärkeästä harrastuksesta.

”Harrastukset ovat asia, josta herkästi tingitään ensimmäisenä. Tällä tempauksella haluamme varmistaa, ettei yksikään lapsi joudu ainakaan koronan aiheuttamien taloudellisten murheiden takia jättämään liikuntaharrastustaan.”

Tavoitteena tukea ainakin 50 lasta

Hakala on asettanut tavoitteekseen kerätä paitakampanjalla 5 000 euroa. Maanantaihin mennessä paitoja oli myyty noin 270 kappaletta ja varoja oli vajaan parin viikon aikana kertynyt noin 3 500 euroa.

”Pidän jo tätä hyvänä suorituksena ja tiedän, että rahalla on hyvät mahdollisuudet tukea huittislaista liikuntaa”, Hakala sanoo.

Paidat ovat myynnissä ainakin toukokuun ajan, minkä jälkeen Hakala luovuttaa kertyneet varat kaupungille.

”Kaupunki huolehtii rahan jakamisesta, mutta tarkoitus on kohdistaa avustukset nimenomaan lapsille. Rahalla ei hankita millekään joukkueelle varusteita tai kunnosteta urheilupaikkaa, vaan se jaetaan suoraan perheille harrastuskustannusten kattamiseen lajista riippumatta.”

Hakala pitäisi hyvänä vaihtoehtona jakaa rahan esimerkiksi sadan euron suuruisina avustuksina.
”5 000 euron potista se tarkoittaisi jo 50 huittislaisen lapsen tukemista”, hän laskee.

Pienet kulut – suuri lahjoitussumma

Aluksi Hakalan suunnitelmissa oli useamman huittislaisen seuran yhteinen paita, mutta ajatuksen jalostumisen myötä paidan tekstiin nostettiin lopulta Huittisten postinumero.

”Muut seurat vaikuttavat taustalla markkinoimalla paitoja.”

Yhteistyössä on mukana myös Kesport Huittinen, jossa paitoja on mahdollista käydä sovittamassa. Myynti tapahtuu pääasiassa MyHuittinen-nettisivuston kautta.

”Kaikki tuotto ohjataan suoraan Huittisten kaupungille. Olen pyrkinyt suunnittelemaan myynnin niin, että kulut pysyvät mahdollisimman pieninä ja lahjoitussummasta saadaan mahdollisimman suuri.”

Hakala vinkkaa, että yhtenäiset paidat ovat esimerkiksi yritykselle hieno tapa osoittaa tukensa huittislaisille lapsille.

”Esimerkiksi Seloy ja KSM Lautturi ovat jo hankkineet koko henkilökunnalleen nämä paidat. Lisäksi eräs seuran entinen kasvatti osti neljä paitaa, lahjoitti ne arvottavaksi ja näin osoitti tukensa asialle.”

Poimintoja