Kuntayhtymäjohtaja TAMKin hallitukseen – Antti Lahti tuo laaja-alaista näkemystä toisen asteen koulutuksen kentästä

Antti Lahti. Kuva Alueviestin arkisto.

TAMKin yhtiökokous on valinnut Sasky koulutuskuntayhtymän kuntayhtymäjohtaja Antti Lahden Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallitukseen. Hallituskausi alkaa heti ja kestää vuoden.

Lahti tuo hallitukseen laaja-alaista näkemystä toisen asteen koulutuksen kentästä. Hallituksen jäsenenä hän on mukana vaikuttamassa koulutuspoliittisiin linjauksiin sekä koulutuksen suuntaamiseen. Saskyn ja sen opiskelijoiden näkökulmasta tärkeä asia on myös toisen asteen opintojen poluttamisen kehittäminen kohti jatko-opintoja, mihin hallituksessa mukana oleminen antaa hyviä mahdollisuuksia.

Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) on yksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista. Sen suurin omistaja on Tampereen korkeakoulusäätiö 87 prosentin osuudella. Seuraavaksi suurin omistaja on Sasky koulutuskuntayhtymä 9 prosentin osuudella.

Sasky on tehnyt TAMKin kanssa paljon yhteistyötä koulutuksen saralla, esimerkiksi 3D-tulostukseen liittyvissä yhteisissä hankkeissa.

TAMKin hallituksen puheenjohtajana toimii Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls. Muut hallituksen jäsenet ovat Tampereen korkeakoulusäätiön esittämät Jari Alanen, Lauri Hietalahti, Heli Huhtala, Emmi Lainpelto, Juhani Lehti, Minna Metsälä ja Marja Sutela.

Poimintoja