Mouhijärven Maisemakylissä voi olla tulevaisuudessa 750 asukasta

Maisemakylät
Maisemakyliin rakentuu maalämmöllä lämpeneviä rivitaloja.

Sastamalassa Mouhijärven Maisemakylien rakennustyöt ovat käynnissä. Suunnitteilla on viisi lähellä toisiaan olevaa aluetta yhteensä 750:lle asukkaalle.

”Maisemakylät kiinnostaa sekä iäkkäämpiä ihmisiä että nuoria lapsiperheitä, sillä peruspalvelut toimivat ja alueelta on hyvät liikenneyhteydet naapurikaupunkeihin”, sanoo Pirkanmaan Pro-Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Teemu Varheenmaa.

Yhtiö rakentaa Maisemakyliin maalämmöllä lämpeneviä rivitaloja ja Uotsolan keskustaan kerrostalon.

”Kaupunki kehittää Maisemakylien aluetta erittäin vahvasti. Uusi paikallistie kevyen liikenteen väylineen yhdistää alueen sekä Uotsolan että Häijään taajamaan, joten valtatielle ei tarvitse mennä koulu- tai kauppamatkalla”, kiittää Varheenmaa.

Pirkanmaan Pro-Rakennus valittiin viime vuonna Suomen vahvimmaksi rakentajaksi.

Poimintoja