Yleisöltä: ”Koti on ihmisen paras paikka, ei vankeusrangaistus”

Kuvituskuva Pixabay.

Helsingin Sanomien toimittaja Susanna Reinboth valitti joutuneensa ikänsä vuoksi kotiinsa vankeusrangaistukseen. Kotihan on ihmisen paras paikka, joten jos siellä ei viihdy, on kodin olemus ymmärretty väärin. Jos koti on ollut vain paikka, jossa käydään nukkumassa, ei sitä ole kehitettykään viihtyvyyden näkökulmasta. Jokainen tekee kodista itsensä näköisen.

Eristäydyin karanteeniin jo ennen sen suosittelemista, en kuoleman pelosta, sehän on väistämätön, eikä omalta kohdaltani kovin etäinen asia. Nyt 83-vuotiaana en syö lääkkeitä, enkä käy lääkärissä, kuolema korjaa aikanaan, ei täältä kukaan ole elävänä selvinnyt. Olen aina elänyt, enkä ollut vain olemassa, joten ei ole mitään kaduttavaa kuolinvuoteella siitä, että jotain olisi jäänyt kokematta.

Koronaa en kuitenkaan välttämättä hae kuolinsyyksi, kun sen voi vielä välttää suosituksia noudattamalla. Kotini ei ole vankila, vaan aina riittää puuhaa, klapintekoa, kasvimaan kunnostusta, taimien esikasvatusta kasvihuoneessa, lukemista ja kirjoittamista iltapuhteella.

Valdemar Takaperko

Poimintoja