Oli vasta muutamia päiviä koronaepidemian aiheuttamaa eristystä takana. Muutamia päiviä ilman lähiopetusta ja ilman nuorten kokoontumisia porukalla.

”Pää hajoo”, totesi eräs nuori, joka oli tottunut kulkemaan porukoissa ja yhtäkkiä sosiaalinen elämä hiljeni. Niin suuri oli tuska yksinäisyydestä, hiljaisuudesta ja muutoksesta sosiaalisesta hengailusta yksinoloon, että sitä oloa kuvasi parhaiten tunne siitä, että pää ei pysy kasassa.

Tunne oli siis lähes kestämätön. Yhteydenpito kavereihin oli luvallista enää puhelimitse ja netissä. Lenkille saattoi lähteä, kunhan muisti turvavälit.

Nuorten yksi kehitystehtävistä on vanhemmista irtaantuminen ja vertaisten mielipiteet ja sanomiset nousevat tässä vaiheessa arvoon arvaamattomaan. Tähän kehitysvaiheeseen, kun ”isketään yhdessä yössä” eristyksen kaltaiset olot, ei voi muuta kuin ymmärtää, ei se varmasti helppoa ole. Kun on halua ymmärtää tämä tuska, on nuorenkin helpompi noudattaa neuvoja ja ohjeita.

Jos mitätöi nuoren tunnetta tässä tilanteessa, ”se on kuule nyt vaan kestettävä, ei voi olla niin vaikeaa pysyä kotona”, verraten, että sanoo nuorelle ”tuntuu varmasti tosi kurjalta, kun ei voi nyt tavata kavereita, mutta tässä tilanteessa pitää jonkin aikaa toimia vaan näin”, on kohtaamisen taso ihan eri.

Tilanne saa tuntua pahalta ja sen saa sanoa ääneen. Näin ne nuoretkin vähitellen oppivat tärkeitä tunnetaitoja ja saavat omakohtaisia kokemuksia mitä empatia on.

Taas tilanne muuttuu, etäkoulun jälkeen palataan lähiopetukseen. Yksi on innoissaan, toinen ahdistuu ja kolmas ei tunnetasolla juuri muutosta huomaakaan. Jokainen tapa reagoida on oikeanlainen, jokainen tunne on sallittu. Nuoret näkevät taas kavereitaan ja tuska kohtaamattomuudesta toivottavasti helpottuu. Ei ikävä kyllä kaikilla.

Ne nuoret, jotka olivat yksinäisiä ennen eristystä ja etäkoulua, ovat todennäköisesti yksinäisiä lähiopetuksen jatkuessakin.

Sosiaalialan järjestö HelsinkiMissio kampanjoi erityisen osuvasti teemasta ”Yksinäisyys ei ole kaikille poikkeustila”. Kaikilla yksinäisyyden karanteeni ei lopu lähiopetuksen alkaessa.

Jos tästä ajasta pakkaa jotakin oppia reppuunsa, voisi se nuorilla olla ymmärrys ja myötätunto yksinäisyyden kokemusta kohtaan. Ymmärrys, että yksinäisyyden tunteen takana on tarve kuulua joukkoon ja se tarve tyydyttyy kohtaamisilla ja porukkaan kuulumisella.

Miia Niemelä

Kirjoittaja on Sastamalan seudun mielenterveysseura ry:n hankevastaava.