Koronaepidemia puraissut yhdistyksiä, Sastamala linjasi avustamisen periaatteita

Sastamalan kaupungintalo
Sastamalan kaupungintalo.

Sastamalassa kaupunginhallitus linjasi yhdistysten avustamisen periaatteita koronavirusepidemian tilanteessa. Asia oli pöydällä, koska se kiersi poliittisten ryhmien neuvotteluissa.

Kaupunki esimerkiksi tulee korona-ajan aiheuttamassa ahdingossa Herra Hakkaraisen taloa ylläpitävää Taito Satakuntaa ja Vammalan Lentopalloa vastaan. Yhdistysmuodossa toimivat yhteistyökumppanit eivät voi hakea yrityksille tarkoitettuja tukia.

Vanhan kirjallisuuden päivien ja Sastamala Gregorianan avustuksia kaupunki ei peri takaisin, vaikka tapahtumat eivät voi suunnitellusti toteutua.

Useat kyläyhdistykset ovat anoneet kaupungilta kiinteistöveron maksamisesta vapautusta tai kiinteistöveron määrää vastaavan korona-avustuksen myöntämistä. Kiinteistöveroa ei kuitenkaan ole mahdollista hyvittää.

Asian käsittelyyn kaupunginhallituksessa eivät osallistuneet Päivi Pelttari (kok) ja valtuuston puheenjohtaja Ulla Yli-Hongisto (kesk). Pelttari on Sastamalan Gregorianan hallituksen jäsen ja Yli-Hongisto Vanhan kirjallisuuden päivien hallituksen jäsen.

Aikaisemmin Alueviestissä:

VaLePalle, Herra Hakkaraisen talolle, Vanhan kirjallisuuden päiville ja Sastamala Gregorianalle kaupungin kädenojennus korona-ahdingossa (8.5.2020)

Sastamala avustaa koronan karsimaa kyläyhdistysten toimintaa, mutta ei kuittaa kiinteistöveroja (8.5.2020)