Yleisöltä: Maanviljelyyn pitäisi keksiä kasvinsuojeluaineet, jotka eivät tapa siitepölyn levittäjiä

Mehiläinen. Kuvituskuva Pixabay.

Tänä keväänä on kuulutettu pörriäisten perään. Kerrottu miten tärkeitä pölyttäjiä pienet pörriäiset ovat. Tässäpä minun kokemukseni pörriäisistä, siitä miten tärkeitä ne ovat.

Minun lähelläni on yksityistie. Tien toisella puolen on metsää, jossa mustikka kukkii joka kevät, toisella puolen suuret viljelysmaat. Olen seurannut 12 vuoden ajan, miten mustikan kukinnasta huolimatta ei koskaan tule yhtään marjaa kyseisen metsän mättäisiin. En ole myöskään nähnyt kyseisellä alueella yhtäkään pörriäistä tai muutakaan isompaa hyönteistä.

Samalla alueella on myös puolukkaa. Koska puolukka kukkii myöhemmin, niin se tuottaa taasen muutamia marjoja. Mielenkiinnon vuoksi olen tarkistanut ehkä samaan metsäalueeseen kuuluvan vilkkaan pikatien Turku-Huittinen tienvarsia. Tienvarsille tulee vuodesta riippuen mustikoita, joskus runsaskin sato.

Eli autojen pakokaasut eivät karkoita ”pörriäisiä”, koska mustikoita on jopa niin lähellä tietä, että luulen ne syömäkelvottomaksi maantiepölyn vuoksi.

Pörriäisiä on hyvä suojella, mutta kyllä ensin pitäisi keksiä maanviljelyyn kasvinsuojeluaineet, jotka eivät tappaisi siitepölyn levittäjiä.

Kirsti Kärki
Vampula