Pitkä etsintä tuotti tulosta, Sataedu siirtämässä toimintansa Takkulasta Kaharilaan

Jos Sataedun suunnitelmat etenevät toiveiden mukaisesti, Laatuauton naapuriin rakennetaan lähivuosien aikana uusi koulutuskeskus.

”Maalissa ei vielä olla, mutta hyvää vauhtia matkalla siihen suuntaan”, toteaa Satakunnan koulutuskuntayhtymän johtaja Matti Isokallio Sataedun suunnitelmasta siirtää koulutuksensa Huittisissa Takkulan alueelta Kaharilaan.

Sataedu sai viime viikolla Huittisten kaupunginhallituksen hyväksynnän valtatie 2:n ja Kaharilantien välissä sijaitsevien tonttien kaavoitushakemukseen ja siihen liittyvään maakauppaan.

Lopullisen päätöksen Kaharilaan siirtymisestä tekee aikanaan Sataedun yhtymähallitus.

”Asia on nyt valmistelussa. Seuraavaksi tavoitteena on löytää rakennuttaja, joka tekisi tontille meidän tarpeisiimme sopivan tilan, johon pääsisimme vuokralaisiksi. Tässä vaiheessa on vielä mahdotonta sanoa, millä aikataululla hanke voisi tulla etenemään, mutta uskon, että kesälomien jälkeen olemme viisaampia”, Isokallio sanoo.

Uusille tiloille välttämätön tarve

Logistiikka-alan koulutukseen sopivaa tilaa on etsitty Huittista jo pidemmän aikaa.

Takkulan alueella oleva koulutuskeskus myytiin Satakunnan koulutuskuntayhtymän kiinteistöstrategian mukaisesti Kivikylän Kotipalvaamolle pari vuotta sitten. Oppilaitos jäi tiloihin vuokralaiseksi, mutta siitä asti on ollut selvää, että uudet tilat tullaan tarvitsemaan lähitulevaisuudessa.

”Samaan aikaan tehtiin päätös logistiikan opintojen keskittämisestä Kokemäen ja Huittisten toimipisteistä Huittisiin. Aiemmin Huittisissa oli lähinnä aikuisopiskelijoita, mutta keskittämisen myötä myös peruskoulun päättäneet nuoret opiskelevat Huittisissa. Tämä tarkoittaa opiskelijavolyymin merkittävää kasvua”, Isokallio taustoittaa.

Nuoret opiskelijat lisävät tiettyjä vaateita oppilaitokselle esimerkiksi sijainnin suhteen.

”Koska opiskelijat voivat tulla kauempaa ja kulkea julkisilla kulkuvälineillä, rakennuksen pitää sijaita kävelymatkan päässä linja-autoasemalta. Mitä lähempänä keskustaa, sitä parempi”, Isokallio kertoo.

Valmiina vain epäsopivia tiloja

Koulutuskuntayhtymän johtajan mukaan Sataedu kävi tutustumassa useampaankin valmiiseen rakennukseen.

”Hyviä autohalleja oli kyllä tarjolla, mutta ei yhtään juuri tarkoitukseen sopivaa. Usein tuli vastaan se, että tilat olivat liian matalia, jotta rekalla olisi mahtunut ajamaan sisään tai jos halli oli riittävän suuri, opetukseen soveltuvat luokkatilat puuttuivat.”

Lisäksi logistiikka-alan koulutus vaatii ison piha-alueen, missä ensimmäiset, pienimuotoiset ajoharjoittelut on mahdollista suorittaa.

”Yksi olennainen asia on myös oppilaitosruokailun järjestämismahdollisuus. Sekin on pystyttävä toteuttamaan.”

Ajatus Kaharilaan rakentamisesta tuli lopulta Huittisten kaupungin suunnasta.

”Kaupunki tuntee parhaiten omat nurkkansa ja osasi ehdottaa tätä paikkaa meille. Yhteistyö on toiminut koko ajan loistavasti ja kaupunki on tehnyt hyvää työtä löytääkseen meille sopivan paikan”, Isokallio kiittelee.

Opetustilojen neliöt kuluvan vuosikymmenen aikana alle puoleen

Logistiikka-alan koulutuksen lisäksi Sataedu järjestää Huittisissa maahanmuuttajille suunnattua kotouttamiskoulutusta sekä tarpeen mukaan sosiaali- ja terveysalan koulutusta.

”Yhtymähallitus tekee päätökset siitä, mitä koulutusta missäkin järjestetään. Pyrimme reagoimaan vahvasti siihen, millaista koulutustarvetta alueella on” Isokallio sanoo.

Kiinteistöstrategian mukaisesti Sataedun tavoite on vähentää omistamiensa kiinteistöjen määrää merkittävästi kuluvan vuosikymmenen aikana. Isokallion mukaan tavoitteena on tiputtaa tilojen määrä alle puoleen nykyisestä.

”Samaan aikaan aiomme myös investoida voimakkaasti. Huittinen on tästä hyvä esimerkki, sillä neliöiden määrä tulee vähentymään, mutta oppilaat pääsevät opiskelemaan uusissa ja nykyaikaisissa tiloissa.”