Sastamala kunnostaa seitsemän katualuetta, niistä kuusi Vammalassa – ”Kaikilla alueilla tehdään korjauksia tarpeen mukaan”

Muistolan koululle johtava Nuupalankatu on yksi peruskorjauskohde.

Sastamalan kaupunki sijoittaa tänä vuonna 855 000 euroa katujen peruskorjauksiin. Korjauksia tehdään seitsemälle katualueelle. Joissakin kohteissa parannus koskee useampia katuja.

Samoilla alueilla ja samoilla kaivuutöillä saneerataan myös vesi- ja viemärilinjaa. Niihin Sastamalan Vesi käyttää reilut 600 000 euroa. Jalkavalantiellä ei ollut vesihuoltosaneerausta.

Lisäksi Sastamalassa Valtatien 12 turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta parannetaan Ellivuoren risteyksessä, kuten Kiikkaan johtavassa risteyksessäkin.

”Korjattavaa riittää”

Sastamalan kaupungilla on 186 kilometriä hoidettavia katuja. Kevyenliikenteen väyliä on 84 kilometriä.

Katujen perusparannus maksaa yli 400 00 euroa kilometriltä ja päälle tulee vielä vesihuollon saneeraus.

”Yleensä kun katuja perusparannetaan, niin samalla tehdään vesihuollon saneeraus. Se koskee lähinnä viemäreitä, koska niissä usein vuotokohtia, jotka lisäävät turhan jäteveden määrää”, toteaa yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki.

Hän huomauttaakin, että katujen perusparannuskohteet määritellään enimmäkseen vesihuollon saneeraustarpeen mukaan.

”Niitä on enemmän vanhan Vammalan puolella kuin muualla. Kaikilla alueilla tehdään korjauksia tarpeen mukaan”, sanoo Lähteenmäki.

Peruskorjattu katu saa Lähteenmäen mukaan normaalisti asvaltin.

”Se vedetään tavallisesti noin vuoden kuluttua parannuksesta. Katujen perusparannuksiin varatut rahat riittävät kohtuullisesti, mutta enemmänkin saisi olla, sillä korjattavaa riittää.”

Ellivuoreen johtavan Karkunkyläntien risteys siirtyy hieman Tampereen suuntaan.

Ellivuoren ja Kiikan risteysalueisiin kohennusta

Valtatiellä 12 lisätään turvallisuutta Ellivuoren ja Kiikan risteysten kohdalla.

Ellivuoren (Karkunkyläntie) risteystä siirretään jonkin verran Tampereen suuntaan. Vammalasta tuleville tulee kaista Ellivuoreen kääntymistä varten. Samoin tulee kaista Tampereelta tuleville, kun käännytään Keihäsen huoltoasemalle.

Kiikassa valtatien ja Pohjanmaantien risteykseen tulee Vammalan suunnasta tuleville erkanemiskaista. Huittisten suunnasta tulevien erkanemiskaistaa pidennetään. Lisäksi risteyksen tuntumaan liityntäpysäköintipaikka.

Valtatien 12 parannustöihin kaupunki ei osallistu rahallisesti.

Lue koko juttu 1.7. Alueviestistä.

Poimintoja