Pelti rytisi Huittisissa – kolmion takaa toisen eteen Risto Rytin kadulla

Huittisissa Hannulankadun ja Risto Rytin kadun risteyksessä tapahtui perjantaina 3. heinäkuuta puolilta päivin kahden henkilöauton välinen kolari.

Vuonna -72 syntynyt mieshenkilö tuli kuljettamallaan henkilöautolla Hannulankadulta Risto Rytin kadun risteykseen. Kyseisellä kuljettajalla oli kärkikolmio. Hän lähti etenemään Risto Rytin kadulle, mutta ei ollut havainnut Risto Rytin katua vasemmalta päin tulevaa toista henkilöautoa, jolloin ajoneuvot törmäsivät toisiinsa.

Suuremmilta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Ajoneuvot kärsivät jonkin verran vaurioita ja toinen niistä jouduttiin hinaamaan pois onnettomuuspaikalta.

Hannulankadulta tullutta kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.