Sinilevähavainnot hienoisessa nousussa – Houhajärvellä vähän levää

Kuvituskuva Houhajärveltä.

Pirkanmaan järvien sinilevähavainnot ovat lisääntyneet hieman viime viikon tilanteesta. Sastamalan Houhajärvessä on havaittu edelleen vähän sinilevää.

Satakunnan puolella vähäisiä määriä levää on havaittu Säkylän Pyhäjärvellä Kauttuan havaintopaikalla.

Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden edelleen normaalia vähemmän.

Poutainen viikonloppu voi lisätä sinilevien kasvua ja tyynellä säällä vesimassaan sekoittuneet levät voivat nousta uudelleen pintaan. Sinilevätilanne voi myös muuttua hyvin nopeasti tuulen suunnan vaihtuessa, minkä vuoksi esimerkiksi veden uintikelpoisuus tulee aina arvioida ensisijaisesti paikan päällä.

Jätä kommentti