Kuntaliitto: Lomautuksia vain pakon edessä, laadukas opetus taataan

Koululainen. Kuva: Pixabay

OAJ kritisoi voimakkaasti opettajien lomautuksista päättäneitä kuntia. Kuntaliitto puolestaan muistuttaa, että kunnat ovat kantaneet ja kantavat päävastuun ihmisten palvelujen turvaamisesta koronakriisin keskellä.

”Kuntien syyllistäminen uuden lukuvuoden kynnyksellä ja yksittäisten kuntien leimaaminen on halpamaista propagandaa tilanteessa, jossa kuntapäättäjät ja viranhaltijat tekevät varmuudella kaikkensa selviytyäkseen tiukan talouden ja palveluvelvoitteiden ristipaineessa”, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina. ”On selvää, että valtion tukea kuntatalouteen ja pidättyväisyyttä lisävelvoitteissa tarvitaan myös jatkossa, jotta opetus- ja muut palvelut kyetään toteuttamaan”, hän jatkaa.

Kuntaliitto vakuuttaa, että kunnissa lomautetaan tai irtisanotaan henkilöstöä vain pakon edessä.

OAJ:n kokoamien tietojen mukaan muun muassa Punkalaidun lomauttaa opettajia syksyllä. Sastamalassa, Huittisissa ja Kokemäellä lomautuksia tai muita toimenpiteitä ei ole tiedossa. Säkylässä yt-neuvottelut ovat kesken.

Aikaisemmin Alueviestissä:

OAJ: Punkalaitumella lomaututetaan opettajia (6.8.2020)

Poimintoja