Nimekkäitä kuljettajia mukana Ellivuoren extreme enduro -mittelöissä – Kyseessä lajin ensimmäinen täysimittainen kisa Suomessa

Kuvituskuva: Jani Jauni.

Kyrösjärven Seudun Moottoripyöräkerho r.y. (K-SMPK ry) järjestää Suomen ensimmäisen extreme enduro -kilpailun Ellivuoren laskettelurinteen maastossa 28.-29. elokuuta.

Kilpailun ennakkosuosikki on Antti Hänninen, viime vuoden SuperEnduron Suomen mestari ja EM-kakkonen luokassa Junior1. Antti on myös moninkertainen maajoukkue-edustaja.

Hännisen suurin haastaja on Aleksi Vilkko. Parin vuoden takainen SM-mitalisti on keskittynyt viime vuodet täysipäiväisesti Hard&Extreme -enduroon. Vilkko tekee nousua maailman huipulle lajissaan.

Mukana nähdään myös kolminkertainen enduron MM-pronssimitalisti Matti Seistola. Ammattilaisuran jälkeen Seistola on kilpaillut valikoidusti. Suoritus ei tule jäämään uskalluksesta kiinni, sillä Seistola on motocrossin Euroopan mestari ennen enduron MM-sarjaa.

Mainittakoon myös Aleksi Karjalainen Akaasta, joka saattaa yllättää sekoittamalla kärjen järjestystä. Eikä unohdeta Tampereen Kosti Kirjavaista. Hän on nuori lahjakkuus, joka omaa erinomaiset SuperEnduro-kyvyt.

Myös monen muun enduron SM-sarjan kärkikuljettajan odotetaan järjestäjien mukaan ilmoittautuvan mukaan kilpailuun.

”Sisu Extreme Enduro on herättänyt paljon kiinnostusta myös maailmalla, mutta korona-epidemian vuoksi tässä ensimmäisessä kilpailussa kilpaillaan lähinnä kotimaisten kuljettajien kesken. Virosta on tullut jo muutama ilmoittautuminen ja lisää odotetaan muista Baltian maista”, tiedotteessa kerrotaan.

Tapahtumajärjestäjän mukaan SISU Extreme on Cross Country extreme enduro -kilpailu, jossa tarvitaan hellittämätöntä tahdonvoimaa ja sinnikkyyttä, sillä Ellivuoren laskettelukeskuksen maastoon rakennetulla reitillä korkeuseroja ja kivikkoa riittää.