Kiikan uimahallista kaksi tarjousta, korkeampi satasen

Kiikan uimahallin allasosastoa. Kuva myynti-ilmoituksesta Kiertonet.fi-sivustolla.

Sastamalassa nettihuutokauppa Kiikan uimahallista on päättynyt.

Tarjouksia tuli noin kuukauden aikana kaksi. Niistä ensimmäinen oli kymmenen euroa ja jälkimmäinen sata euroa. Molemmat oli jätetty 13. elokuuta.

Pohjahintaa ei ollut asetettu. Kaupunki kuitenkin pidätti oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset.

Kiinteistö on valmistunut vuonna 1968. Uimahallin toiminta päättyi kaksi vuotta sitten.

Aikaisemmin Alueviestissä: