Sastamalan ydinkeskustaa, Vammalaa, ympäröivät Rauta- ja Liekovesi. Ne luovat viihtyisyyttä keskustaan tuovat silmäniloa. Vesistöjen hyödyntäminen kaikin tavoin on yksi kaupungin tavoitteista. Esimerkkinä käyköön Kaalisaari, jota on hiljakseen ehostettu. Kaalisaaren ympäri kulkee hieno kävelyreitti. Se jatkuu aina Keskustan päiväkodille saakka.
Muutamia vuosia sitten ideoitiin ja päätettiin kevyen liikenteen väylän rakentamisesta päiväkodille kaksitorniselle saakka. Tosin hieman torsona, sillä reitti kulkisi Liekovedessä vain Santalahdenkadun päähän saakka. Siitä koukkaus jalkakäytävälle ja edelleen kirkolle.
Liekoveteen rakennettava lyhyt väylä on tuottanut valituksia ja niitä nyt käsitellään. Vaikka päätöksiä rakentamisesta on tehty, niin aina voidaan tehdä vielä parempia ja päätöksiä, jotta kaikki asukkaat olisivat tyytyväisiä.
Voisikohan tuon reitin vielä suunnitella aivan uusiksi? Sellaiseksi, joka herättää kiinnostusta laajemminkin.
Kaalisaaren hyppytornilta voisi insinöörit suunnitella reitin Tyrvään kirkolle. Reitin, joka kulkisi muutaman sadan metrin päässä ranta-alueista. Sellaisen kapeahkon aallonmurtajan, jota reunustaisivat kauniit valaisimet. Toki tarvitaan ainakin yksi silta, jotta veneilijät pääsevät liikkeelle sen alta. Olisipa tuo kaunis näky valoineen päivineen pimeinä syysiltoina verrattuna torsoon rantareittiin.
Rakentaminen ei tietenkään ole helppo tai halpa juttu lupineen kaikkineen. Tekniikka varmasti taipuu, koska maailmalla on tehty kilometreittäin vesistöjä ylittäviä teitäkin. Ja nykyisin, kun vannotaan lähikalastuspaikkojen nimiin, niin tuollainen reitti mahdollistaa myös kalastuksen.
Ja vaikka päätöksiä ja suunnitelmia tehdään, niin kaikkia ei tarvitse välttämättä toteuttaa. Näistähän Sastamalassa ja entisessä Vammalassa on kokemusta kylliksi. Ihan vain pieninä asioina voidaan mainita vaikkapa se uimahalli ja Kilpinokan silta. Ne ovat olleet esillä jo vuosikymmeniä.