”Häiriköinti jatkunut pitkään, uskaltaako täällä enää asua?” – Raili Haavisto järkyttyi löytäessään kotipihaltaan ihmisen ulostetta

Raili Haavisto ja Jukka Jalonen kauhistelevat Haaviston pihaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ilmestynyttä ulostekasaa. ”Kuka ihme käy kakkimassa toisten kotipihaan”, Haavisto kysyy.

Huittislainen Raili Haavisto oli sunnuntaina aamupäivällä kotipihallaan keräämässä omenia, kun hänen käteensä osui epämiellyttävä yllätys. Omenapuun alta poimittu käpy osoittautui ulosteeksi.

Haavisto alkoi tutkia pihaa tarkemmin ja vähän matkan päästä löytyi toinen kasa ulostetta. Vieressä liehuivat paperit, joihin takapuoli oli pyyhitty.

”Tuli ihan kamala tunne. Jo pelkästään se oli vastenmielistä, että löysin pihaltani kakkaa ja otin sen käteenkin, mutta vielä pahemmalta tuntui se, että joku oli käynyt yöllä luvatta minun pihassani.”

Haavisto asuu omakotialueella Sammussa, SEOn huoltoaseman takana. Huoltoaseman yrittäjä Jukka Jalonen on kärsinyt monenlaisesta ilkivallasta jo pitkään. Yrityksen pihalle on levitetty roskia ja tehty tarpeita, lisäksi tankkauspistooleista irroteltu merkkejä.

”SEOn pihaa on vuosien ajan pidetty yleisenä käymälänä, mutta nyt ne ryökäleet tulevat jo aidan taakse ihmisten kotipihoihin”, samalla alueella asuva Jukka Heinonen kauhistelee.

Miksei kiusaa tekeviä saada kuriin?

Haavisto kertoo, että havaitsi lauantaiyönä autoja huoltoaseman pihalla. Hänellä ei kuitenkaan käynyt mielessäkään, että joku tulisi tarpeilleen hänen aidatulle pihalleen.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun ilkivaltaa ilmenee minun pihassani. Tällä alueella häiriköinti on jatkunut kuitenkin jo niin pitkään, että tällaisen jälkeen tulee sellainen olo, että uskaltaako täällä enää asua”, hän kauhistelee.

Viime viikonlopun aikana SEOn pihalla ei ilmennyt mitään poikkeuksellista, mutta Jalostakin harmittaa, ettei alueella kiusaa tekeviä ihmisiä saada kuriin.

”Olen laittanut tankkauspistooleihin uudet merkit nyt kuusi kertaa ja joka kerta ne käydään repimässä irti. Se ei ole edes mikään pieni kolttonen, sillä merkin irrottamiseen vaaditaan ruuvimeisseli tai muu apuväline, että ne ylipäätään saa irti”, hän tietää.

Ilkivallasta kertyy yrittäjälle vaivan lisäksi myös taloudellisia haittoja.

”Vahingontekijät eivät tee merkeillä yhtään mitään, mutta minulle se on aina satasen meno, kun uusin kierroksen.”

Ilmoitus ulosteista perin harvinaista

Rikosylikonstaapeli Anu Nelimarkka Kokemäen poliisista kertoo, että Haaviston pihasta löytyneestä ulosteesta on kirjattu poliisille muu tutkinta.

”Asia on saatettu poliisin tietoon. Ulosteella ei ole sotkettu rakennusta, eikä sitä ole muutenkaan levitetty pihaan, joten on mahdollista, että kyseessä on yksittäinen, ajattelematon tapaus. En lähtisi yleistämään, että tapaus liittyy muihin alueella olleisiin häiriöihin”, hän sanoo.

Nelimarkan mukaan on perin harvinaista, että poliisille ilmoitetaan julkisille tai yksityisille paikoille tehdyistä ulosteista.

”Virtsaamista harrastetaan jonkin verran, mutta on todella harvinaista, että kukaan kävisi ulostamassa toisen kotipihalla. On täysin ymmärrettävää, että tilanne on koettu inhottavaksi.”

Nelimarkka toivoo, että tapaus jää yksittäiseksi, eikä poliisi siinä tapauksessa lähde selvittämään sitä enempää. Mikäli vastaava toistuu, asia otetaan tarkempaan tutkintaan ja tekijää voidaan syyttää kotirauhan rikkomisesta.

”Vahingontekijä on mahdollista selvittää esimerkiksi kameravalvonnalla. Valvontakamerat voi asentaa kuvaamaan omaa pihaansa, jolloin siellä luvatta liikkuvat henkilöt on mahdollista saada kiinni”, rikosylikonstaapeli neuvoo.

Valvontakameroiden apuun on tarttumassa myös ilkivaltaan uupunut Jalonen.

”Sen olen päättänyt, että uudet merkitkin laitan paikoilleen vasta sitten, kun kamerat on asennettu.”

Poimintoja