Saksitut: Valtuutettujen mielissä siintävät jo selvästi kevään kuntavaalit

Yleensä kuntavaalien lähestyminen näkyy Sastamalan kaupunginvaltuustossa valtuustoaloiteruuhkana. Maanantaina sitä ei vielä ollut. Joskin kaksi aloitetta jätettiin.

Vaalien läheisyys huokui selkeästi valtuuston puheenjohtaja Ulla Yli-Hongiston (kesk) puheessa kuntalaisille ja valtuutetuille. Hän korosti dialogia taloustilanteesta, yhteisen ison kuvan luomista. Puhe selvästi valmisteli kuntalaisia siihen, että tulossa ei ole ruusuisia päätöksiä. Verojen korotukset ja palveluverkon supistaminen eivät ole mielenkiintoisia vaalivaltteja, joten niihin äänestäjiä pitää totutella jo hyvissä ajoin.

Hieman kuntavaaliajatusta taisi olla myös Arto Satosen (kok) ja monien muiden valtuutettujen allekirjoittamassa aloitteessa. Siinä etsitään yhteistyötä uimahallipalveluiden suhteen naapurikuntien kanssa. Satonen on vakaasti aina kannattanut uimahallia, jonka tuloon hän uskoi viime vaalien alla. Ei usko enää. Korona kuulemma siirtää hallin rakentamista. No, yli viisikymmentä vuotta sitten ei ollut koronaa, muita vitsauksia kyllä.

Demareitten Mauri Tuominen hieman moitti väyrysmäiseen tapaan lehtiä, jotka kesäkuussa kirjoittivat tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta pääosin  elävän maaseudun saamien nuhteiden valossa. Hänen mielestään mentiin sivuraiteelle ja aliarvioitiin lautakuntaa ja valtuustoa. Hyväksyihän valtuusto lähes yksimielisesti kertomuksen.

Jos nyt sattuisi niin, että joku valtuutettu eksyisi kokoukseen umpihumalassa ja puheenjohtaja hänet poistaisi, niin se varmaan ylittäisi sen kuuluisan uutiskynnyksen. Näin, vaikka muu valtuusto olisi yksimielisesti selvin päin.

No, joskus puhutaan valtuustossa rapsakastikin. Ja se on vain hyvä asia. Kaikki kuitenkin omalla tavallaan pyrkivät edistämään Sastamalan kaupungin elämää. Taisi vasemmistoliiton Kari Oksanen olla oikeassa, kun totesi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta sikiytyneen kärpäsestä härkänen.

Jätä kommentti