Huomattavan edullisesti kaupattava maatalouskone voi olla varastettu – Poliisi kehottaa ostajia huolellisuuteen

Traktori
Varastetuksi paljastuvan maatalouskoneen ostanut voi jäädä nuolemaan näppejään.

Varastettuja traktoreita, klapikoneita ja perävaunuja on myyty eteenpäin huomattavan edullisin hinnoin. Sisä-Suomen poliisilla on ollut tällaisia tapauksia tutkinnassa vuoden aikana. Ostoaikeissa olevien kannattaa olla tarkkana.

Jutun selvitessä kaupan kohde palautuu oikealle omistajalleen. Ostaja menettää paitsi ostoksensa myös usein rahansa. Lisäksi hän saattaa syyllistyä kätkemisrikokseen.

Poliisi kehottaa ostamista suunnittelevaa pyytämään lisätietoja, teknisiä tarkennuksia ja kuvia. Laitetta on syytä tarjoutua katsomaan paikan päälle, eikä tuntemattomalle missään tapauksessa tule maksaa edes käsirahaa näkemättä kaupan kohdetta. Myyjän ja laitteen tietoja on hyvä selvittää esimerkiksi mahdollisen rekisterinumeron tai muiden tunnisteiden perusteella.

Erään yrityksen pihalta löytyi 24. syyskuuta traktoriin kiinnitettävä klapikone. Laite on mitä ilmeisimmin varastettu ja odotti myyntiä. Alkuperäistä omistajaa ei ole vielä tavoitettu. Jos klapikoneensa havaitsee kadonneen, voi ottaa yhteyttä Nokian poliisiin.