”Tätä tautia en olisi halunnut kohdata rokottamattomana” – Päivi Vahela-Nykänen sai koronan todennäköisesti Sastamalan Yrittäjägaalassa

Sastamalalainen Päivi Vahela-Nykänen nappasi itsestään selfien ennen lähtöään 6.11. pidettyyn Yrittäjägaalaan. Seuraavalla viikolla Päivi luki Alueviestin nettisivulta uutisen gaalassa mahdollisesti tapahtuneesta korona-altistuksesta ja hakeutui testiin. Testin tulos oli positiivinen.

Torstaina 12. marraskuuta, vajaa viikko Sastamalan Yrittäjägaalan jälkeen, sastamalalainen Päivi Vahela-Nykänen teki Facebookiin rohkean avauksen.

”Jaahas, mistäs aloittaa. Olin lauantaina Ellivuoressa hienossa yrittäjäjuhlassa ja meitä oli paljon. Nyt jälkkärinä sain koronan ja 10 päivää karanteenia. Mieheni sai vielä tänäänkin negatiivisen tuloksen, vaikka on vähän flunssainen. Neuvot ovat olleet hassuja, eli samassa taloudessa asuvat saavat toimia normaalisti. Karanteeniin ei ole myöskään asetettu yhtään oppilastani.”

Edellisenä päivänä Päivi oli lukenut Alueviestin uutisen mahdollisesta korona-altistumisesta yrittäjäjuhlassa. Koska hän oli potenut pari päivää lieviä flunssan oireita, hän hakeutui testiin ja sai positiivisen tuloksen.

”Päivitykselläni halusin tiedottaa laajasti tuttujani sairastumisestani. Olin juhlien jälkeen pitänyt laulutuntejakin ja oppilaani kontaktoin tietenkin henkilökohtaisesti puhelimitse”, hän kertoo.

Eniten Päivi kuitenkin pelästyi iäkkäiden vanhempiensa puolesta. Hänen isänsä asuu hoitokodissa ja kerran viikossa Päivi hakee isän sieltä, ja yhdessä he menevät viettämään parituntisen iltapäivähetken Päivin äidin luo.

”Otin välittömästi yhteyttä hoitokotiin ja kerroin koronatartunnastani. Isäkin testattiin muutamaan kertaan, mutta onneksi en tartuttanut häntä, enkä myöskään äitiä”, Päivi kiittää.

”Eihän sitä kukaan tahallaan levitä”

Kahdesti rokotettu Päivi ei uskalla edes ajatella miten huonoksi vointi olisi saattanut äityä, mikäli hänellä ei olisi rokotteita.

”Nytkin olen ollut aika kipeä: päätä on särkenyt aivan julmetusti, nuha on kova ja väsyttää ihan mahdottomasti”, hän luettelee. Hajuaistikin Päiviltä katosi pariksi päiväksi, mutta kurkku ei ole tuntunut yhtään kipeältä ja keuhkoista ei ole kuulunut mitään ylimääräistä.

”Haluan lähettää terveiset Vammalan koronahoitajille. Olen saanut sieltä todella hyvää hoitoa ja neuvoja, ja he ovat myös soitelleet kotiini ja kyselleet vointiani säännöllisesti”, Päivi kertoo kiitollisena.

Päivi ei ole liiemmin miettinyt, mistä koronatartunnan sai.

”Eihän sitä kukaan tahallaan levitä. Se on hoitajien mukaan saattanut tarttua vaikka wc:n ovenkahvasta. Siksi kehoitus avata ja sulkea ovet kyynerpäätaktiikalla kuulostaa jatkossa oikein hyvältä neuvolta”, hän miettii.

Nainen ei myöskään ymmärrä, miksi sairastumistaan pitäisi jotenkin hävetä.

”Siksi olen päättänyt olla asian suhteen avoin ja olen muuten saanut ihan valtavan määrän soittoja ja viestejä Facebook-päivitykseni jälkeen.”

Ihmiset ovat kiitelleet Päiviä hänen avoimuudestaan, kyselleet taudin oireista ja toivottaneet pikaista paranemista.

Vammalan Yrittäjiä Päivi kiittää siitä, että nämä tiedottivat korona-altistuksesta myös tiedotusvälineitä. Ilman sitä ei uutinen olisi päätynyt myöskään Alueviestiin, eikä Päivi olisi todennäköisesti hakeutunut testiin niin nopealla aikataululla.

”Sastamalan kaupunkihan ei näistä altistumispaikoista enää tiedota, toisin kuin Huittinen. Minulla on yritys myös Huittisissa ja seuraan tarkasti heidän ajantasaista tiedotustaan. Mielestäni on edelleen hyvin tärkeätä tietää, missä on voinut altistua. Toivoisin Sastamalalta samanlaista tiedotuslinjaa kuin Huittisissa on”, hän toteaa.

”Aivan uskomattomia valeuutisia liikkeellä”

Näillä näkymin korona ei ole levinnyt Päiviltä hänen lähipiiriinsä.

”Vaikka miehelleni ei karanteenia määrättykään, hän on kuitenkin pysytellyt kotona ja tehnyt etätöitä. Hieman hämmentäviä nämä ohjeet ovat kyllä siinä mielessä, että jos asuisimme Porin sairaanhoitopiirin alueella, miehelleni olisi karanteeni määrätty”, Päivi kummastelee.

Periaatteellisista syistä rokotteista kieltäytyviä nainen ei ymmärrä.

”Ainahan rokotteista voi tulla sivuvaikutuksia ja uusi rokote voi pelottaa, mutta kyllä järkevä ihminen nojaa päätöksissään tutkittuun, asiantuntijoiden välittämään tietoon. Rokotteista liikkuu aivan uskomattomia valeuutisia erilaisilla foorumeilla. Voi kun ihmiset oppisivat enemmän medialukutaitoa ja tarkistaisivat jutun lähteen”, Päivi toivoo.

Päivi itse ei epäröinyt rokotteiden ottamista hetkeäkään.

”Ennen kuin rokotteita oli edes jaossa ymmärsin kuinka kavalasta taudista on kyse. Jouduin sivusta seuraamaan, kun erään tuttavani läheinen, perusterve nelikymppinen nainen menehtyi koronaan”, Päivi kertoo asiasta edelleen liikuttuen.

Päivi Vahela-Nykäsen haastattelu on tehty puhelimitse.

Poimintoja