”Lääkettä kotimaisen hevin ystäville” – Vili Rantanen kokosi projektiyhtyeen toteuttamaan Teräsbetonille kirjoittamansa kappaleet

V. Rantanen ja Teräksen varjo -yhtyeeseen kuuluvat Vili Rantasen (edessä) lisäksi Johannes Tolonen (vas.), Marcus Lång ja Antto Tuomainen. Kuva: Heikki Sulander Photography.

Äetsäläislähtöinen muusikko, Teräsbetoni-kitaristi Vili Rantanen päätti korona-ajan keikkahiljaisuudessa konkretisoida mielessään pyörineet ajatukset.

”Kun Teräsbetonin hiljaiselo oli jatkunut jo kymmenen vuotta, eikä uudesta aktiivisuudesta ollut viitteitä, päätin koota projektiyhtyeen toteuttamaan Teräsbetonille aikanaan kirjoittamiani biisejä, joiden julkaisemattomuus oli jäänyt vaivaamaan”, mies toteaa toimittamassaan tiedotteessa.

Teräksen varjo -yhtyeen kompin muodostavat Rantasen vanhat tutut rumpali Antto Tuomainen sekä basisti Johannes Tolonen Tampereelta. Laulusta vastaa Varkaudesta kotoisin oleva upeaääninen Marcus Lång.

V. Rantanen ja Teräksen varjo tarjoaa ensimmäisen makupalan Voimaa-singlejulkaisun muodossa pe 26. marraskuuta, jolloin kappale on saamanteilla kaikissa yleisimmissä digitaalisissa musiikkipalveluissa. Pari viikkoa myöhemmin, 10. joulukuuta, julkaistaan koko neljäbiisinen EP – kuten myös Selkä-kappaleen virallinen musiikkivideo.

”V. Rantanen ja Teräksen varjo -biisikavalkadi tarjoaa kotimaisen hevin ystäville lääkettä juuri siihen kaipaukseen, minkä Teräsbetonin hiljaiselo on aiheuttanut. Mukana on tunnelmaa nostattavia, voimaannuttavia biisejä, jotka pursuavat vanhan liiton metallimusiikin parhaita elementtejä edelleen tyylilajissa poikkeuksellisella suomen kielellä”, Rantanen kuvailee.

Tampereella nykyisin asuva 39-vuotias Vili Rantanen on Teräsbetonin aktiivivuosien jälkeen muun muassa heittänyt satoja coverkeikkoja, tehnyt omia pienjulkaisuja ja toiminut All Rise -metallibändin riveissä.

Vili Rantanen on äetsäläislähtöinen muusikko. Kuva: Heikki Sulander Photography.