Paikallinen lahjapalvelu sai innostuneen vastaanoton Huittisissa

Pauliina Puputti, Helena Kaitanen ja Riikka Peippo ovat asettaneet tavoitteeksi, että verkkopalvelun kautta välitetään ennen ensi joulua 800 joululahjaa. ”Jos tonni menee rikki, sitten teemme kuperkeikkoja”, kolmikko lupaa nauraen.

Huittisissa kaupungin elinvoimapalveluiden ja kauppiasverkoston yhteinen lahjapalvelu on saanut hyvän vastaanoton.

Nettisivusto on marraskuun aikana tavoittanut käyttäjiksi yli kaksikymmentä potentiaalista asiakasyritystä. Nämä tarjoavat joululahjan työntekijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen sivuston kautta. Lahjoja palvelussa on yli viidenkymmenen paikallisen yrityksen valikoimasta.

Palvelu sai alkunsa viime vuonna. Kaupunki halusi tuolloin tarjota työntekijöilleen lahjan kiitoksena koronavuodesta. ”Palvelu, jossa työntekijät voivat valita lahjansa huittislaisista liikkeistä, osoittautui hyväksi. Lahjavalikoima on mittava ja lahjarahat jäävät huittislaisille yrityksille”, kertoo kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa.

Kaupungin elinvoimapalveluiden tavoitteena on sivuston avulla tehdä kauppiasverkostoa ja laajaa yritystarjontaa entisestään tunnetummaksi.

Aikaisemmin Alueviestissä:

(23.9.2021)