Sastamalan seudun museolle uusi kyläkumppani – Kaukolassa katse kääntyy esihistoriaan

Kaukolan kylätalon luistelukentällä lumikolan varressa Olena Sandholm ja Outileena Uotila. Kuva: Sastamalan seudun museo.

Sastamalan seudun museo on julkistanut uuden kyläkumppaninsa. Vuonna 2022 oman kulttuuriperintönsä tallennustyöhön ryhtyy Kaukolan kyläseura.

Aktiivinen kyläseura tarjoaa jäsenilleen monenlaista tekemistä nuorisotilasta käsityöharrastukseen, erilaisiin tapahtumiin ja yhteisen kylätalon kunnostustalkoisiin. Myös Sastamalan Opiston piirit kokoontuvat kylätalolla.

”Tällä hetkellä remontoimme jumppasalia ja ikkunoita”, kertoo Kaukolan kyläseuran puheenjohtaja Olena Sandholm kyläseuran keväällä 2018 hankkiman entisen kyläkoulun kuulumisia.

Kaukolan kylän historia ulottuu vuosituhansien taakse. Varhaisimmat kylän arkeologiset löydöt kertovat kampakeraamisesta kulttuurista. Rautakautisia röykkiöhautoja Kaukolan ja Tyrväänkylän alueelta, molemmin puolin Hartolankoskea, löytyy lähes neljäsataa. Kaukola mainitaan ensimmäistä kertaa maakirjoissa vuonna 1469.

Kyläkumppanihankkeessa museo ja kyläseura tarkastelevat yhdessä kylän esihistoriallista maisemaa.

Satakunnan museon johtaja Unto Salo esittelemässä esihistoriallisia kohteita Kaukolassa Museopäivillä elokuussa 1959. Kuva: Sastamalan seudun museo.

Huhtikuussa Hiukkasaareen

Kevään edettyä Sastamalan seudun museo ja Kaukolan kyläseura järjestävät Perinnepäivän, jonka aikana Liekoveden saariin, Hiukkasaareen ja Liekosaareen, on mahdollista tutustua asiantuntijan johdolla.

Tarkoituksena on tutustua saarten muinaismuistokohteisiin ja kuulla saarten historiasta sekä menneisyyden jäljistä nykymaisemassa. Paikalle voi saapua omalla veneellä, kanootilla tai kyläseuran venekyydillä. Tapahtumasta tiedotetaan myöhemmin lisää.

”Hiukkasaari ja Liekosaari ovat kiehtovia kohteita, ja huhtikuun lopussa muinaisjäännökset ovat hyvin nähtävissä”, sanoo museolehtori Marko Vesterbacka.

”Saariin on tehty kotiseutuhengessä lukuisia retkiä halki vuosikymmenten. Kun siihen päälle lisätään kaikki omatoimikäynnit, niin paikallisten hallussa on varmasti paljon kiinnostavia valokuvia ja muistoja.”

Kyläkumppanuuden aikana koottava Hiukkasaareen ja Liekosaareen liittyvä aineisto, kuten vanhat ja uudet valokuvat, julkaistaan myöhemmin nähtäville museon verkkoarkisto Topoteekissa. Virtuaaliretken Liekoveden saarten historiaan ja nykypäivään voi siis pian tehdä kotisohvaltaan, takuulla kuivin jaloin.

Myös Sastamalan seudun museon muussa toiminnassa keskitytään tänä vuonna paikkakunnan esihistoriaan. 90-vuotiasta museota juhlistava, lokakuussa avautuva uusi näyttely kertoo Sastamalan esihistoriasta.

Poimintoja