
Viime vuosina cosplay-harrastuksen suosio on kasvanut entisestään, ja harrastajat ovat näkyvästi esillä erilaisissa populaarikulttuurin tapahtumissa.
Nyt Sastamala saa oman coninsa, kun pääkirjastolla järjestetään toukokuun kolmantena lauantaina, 21. toukokuuta, Cosplay-päivä. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.
Tiedotteessa todetaan, että nimestä huolimatta luvassa on muutakin kuin pelkkää pukuilua: tarjolla on cosplay-luentojen lisäksi muun muassa kuvittaja Marko Alakruuvin mangatyöpaja, kirjavinkkausta, origamien taittelua ja taidekuja.
Tapahtumalauantaina järjestetään myös kirjaston uuden pelihuoneen avajaiset, joissa osallistujat pääsevät tutustumaan erilaisiin konsolipeleihin sekä pyörittämään Sastamalan nuorisopalveluiden onnenpyörää.
Päivän kruununa on luonnollisesti kaikille hahmoille ja ikäryhmille avoin cosplay-kilpailu. Kilpailun tuomaristossa on mukana esimerkiksi pitkän linjan cosplay-harrastaja Hanna Takalo, joka myös pitää päivän luento-osuudet. Pukukilpailuun voi ilmoittautua vielä paikan päällä tapahtumassa.
Taidekujalla on on myynnissä kaikenlaista fandomeihin liittyvää käsitöistä käytettyihin mangapokkareihin. Mukana tapahtumassa on muun muassa keikyäläinen Bard & Jester.
Päivän ohjelma: kello 10.30-10.45 Mitä on Cosplay? – Hanna Takalo, kello 11 -11.45 Susuwatari-paja – Hanna Takalo, kello 12.30-13 Cosplay harrastuksena- Hanna Takalo, kello 13-13.30 Pukukilpailu, kello 14-15.30 Mangapaja- Marko Alakruuvi.
