Näyttely elämän kultaisista reunuksista – “Joskus vaikeita asioita kasautuu, mutta eivät ne ilonaiheet mihinkään kokonaan katoa”

Kuvataide on rikosseuraamusalaa opiskelevalle Emilia Suhoselle rakas harrastus.

Galleria Akselissa on avautunut näyttely, jossa ankeus ei lannista mieltä ja pilvelläkin on kultareunus. Sukujuuret Sastamalan Sammaljoella omaavan 19-vuotiaan Emilia Suhosen akryyli-, muste ja vesivärimaalaukset saavat hyvälle tuulelle.

Hempeän värisessä Kevätsade-teoksessa pikkuinen jänis saa ripsauksen vettä niskaansa, mutta aurinkokin jo lohdullisesti pilkahtelee.

”Tämän maalauksen taustalla henkilökohtainen kokemus. Joskus elämässä vaikeita asioita kasautuu ympärille, mutta eivät ne ilonaiheet mihinkään kokonaan katoa”, hän miettii.

Suhosen isovanhemmilla on vuohia, ja sellainen löytyy myös näyttelystä. Tyrvään taika -nimisessä maalauksessa komeilee musta kuttu sekä tummahiuksinen nainen Tyrvään kansallispuvussa.

”Vuohet kuuluvat Sastamalassa vietettyihin kesäpäiviin”, nuori taiteilija tuumaa.

Näyttelyn töistä Gaia on teemaan sopivasti tehty kokonaan kierrätysmateriaaleista. Emilia kertoo hyödyntäneensä siinä jopa sadevettä.

Suurikokoisen Silmäterä-maalauksen kukin tulkitkoon tavallaan, itse en välttämättä haluaisi olla niin monen silmäparin syynissä. Mutta kyseinen teos on tunnelmaltaan poikkeus.

Kokonaisuutena Suhosen näyttely tarjoaa positiivisen näkökulman toisinaan onnettomalta tuntuvaan maailmantilanteeseen. Näyttelyn teokset ottavat kantaa muun muassa ilmastonmuutokseen sekä eläinten oikeuksiin. Teokset kehottavat katsojaa vaalimaan arkista kauneutta ja muistuttavat elämän kultaisista reunuksista.

Näyttelymahdollisuudesta kiitos Leila Ylöselle

Emilia Suhonen opiskelee rikosseuraamusalaa tavoitteenaan päätyä jonain päivänä poliisiksi esimiestehtäviin.

”Minua kiinnostaa erityisesti rikosten torjunta ja ihmisten auttaminen.”

Kiinnostavaksi hän kokee myös nykyisen työharjoittelupaikkansa Karkun vastaanottokeskuksen.

”Maailmassa on juuri nytkin niin paljon inhimillistä kärsimystä ja pahaa. Itse koen taiteen vapauttavan ajatukset havainnoimaan kaikkea kaunista ja hyvää.”

Tilaisuus oman taidenäyttelyn järjestämiseen avautui, kun Emilia oli viime kesänä töissä kustannusliike Wareliassa. Pestiin kuului myös taiteilija Mikko Ylisen Ristin sanat -näyttelyn valvontaa Galleria Akselissa. Aulis ja Leila Ylösen omistamassa paikassa hän tuli kertoneeksi Leilalle omasta taideharrastuksestaan.

”Olen todella kiitollinen hänelle tästä mahdollisuudesta. Tämä on minun ensimmäinen oma näyttelyni”, Emilia iloitsee.

Näyttely on avoinna Galleria Akselissa (Asemakatu 16) 4.6.-27.6.2022 ma-la klo 12–18. Juhannuksen suljettu, taiteilija paikalla lauantaisin klo 12-18.