Kaupunki palkkaa Pororantaan kaksi uimavalvojaa kesäksi – Töissä, kun rannalla heiluu punainen lippu

Pororantaan asennettiin viime kesänä uusi matkauintilaituri. Arkistokuva.

Sastamalan liikunta- ja nuorisopalvelut palkkaa täksi kesäksi Pororannan ja Kaalisaaren alueelle uimavalvojia, sillä alueen toiminnalliset mahdollisuudet ovat lisääntyneet ja samalla alueen käyttäjämäärät kasvaneet vuosi vuodelta. Valvojia palkataan nyt ensimmäistä kertaa.

Valvonta keskitetään Pororannan uimarannalle, jossa valvoja on paikalla pääsääntöisesti 13.6. – 5.8. maanantaista perjantaihin kello 11-18.

Liikunta- ja nuorisopalvelupäällikkö Tiina Haronojan mukaan tarve ranta- ja uimavalvontaan alueella on ollut jo pidempään, sillä kävijämäärät ovat jatkuvassa kasvussa.

”Tälle kesälle saimme koulutettua kaksi uimavalvojaa, joten heidän työaikansa on keskitetty arkipäiville. Tulevina kesinä valvonnan tarve todennäköisesti kasvaa, kun Kaalisaaren hyppytorni valmistuu. Toiveena onkin saada jatkossa palkattua useampia ammattitaitoisia uimavalvojia, jotta pystymme järjestämään valvontaa myös viikonloppuisin.”

Alueen uimavalvojan pääasiallisia tehtäviä ovat neuvonta, ohjaus, valvonta ja pelastus sekä tapaturmien ennaltaehkäisy. Uimavalvojat ovat töissä, kun rannalla heiluu punainen uimavalvonnan lippu.

Uimavalvonnasta huolimatta huoltajien tulee muistaa, että valvontavastuu lapsista on aina ensisijaisesti huoltajilla, eikä uimataidottomia lapsia pidä jättää valvomatta rannalle, Haronoja huomauttaa.

Rannan uimavalvojan tehtävissä työskentelevät henkilöt ovat suorittaneet Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n Rantapelastaja -kurssin. Valvojan erottaa punakeltaisesta asusta ja tavoittaa numerosta 050 522 4104.